Musta lammas

”Kuunnelkaa! Hiljaisuus, Eve ei ole luokassa”

Koulussa olen ollut se mustalammas. Se ärsyttävä muija jolla on aina jotain sanottavaa. Oppituntien häiriköinti ei tietenkään ole hyväksyttävää, koska se vaikuttaa muidenkin oppimiseen. Eräs opettaja pyysi minua olemaan vastaamatta kysymyksiin, jotta muut uskaltaisivat avata suunsa. Se oli mielestäni hauskaa. Istuin sitten hiljaa ja piirtelin pulpettiin. Äänekkyyteni vaikutti jopa arvosanoihini.  Olen myös kärsinyt aina huonosta keskittymiskyvystä ja oppivaikeuksista.  Joka tapauksessa törmään tähän ilmiöön tänä päivänäkin. Mulla on aika kova ääni olin missä tahansa. Kun meillä on ystävieni kanssa hauskaa, sen huomaa kyllä kaikki. Tälläkin hetkellä mä kirjotan tätä kahvilassa, koska hiljaisuudessa kotona mun on vaikea keskittyä.

Kuva: Nikita Tikka
Kuva: Nikita Tikka

Bussissa, lentokoneessa tai kaupassa saan paheksuvia katseita, kun nauramme kovaan ääneen ystävieni kanssa. Silloin tajuan laittaa volyymia pienemmälle. Sanomattakin selvää, että täällä arvostetaan rauhaa ja hiljaisuutta. Kun olet ruuhkabussissa itkevän lapsen kanssa, saat varmasti ihmisten vihan päällesi. Ainut paikka missä on melua on baarit, missä ihmiset ovat humalassa. Saatan olla outo, kun en ymmärrä miksi ääni on pahasta varsinkin julkisilla paikoilla. Mitä pahaa siinä on jos toisilla on hauskaa? Mielestäni naurua ja hyvää fiilistä pitää just jakaa.

Vasta ollessani Espanjassa pari kuukautta tajusin olevani normaali. Siellä en saanut pahoja katseita eikä ääneni ollut yhtään sen kuuluvampi kuin muillakaan. Pidimme ystävieni kanssa hauskaa julkisilla paikoilla, ilman että meitä katsottiin pahasti. Se fiilis oli jotenkin tosi vapauttava. Olen huomannut, että sosiaalisuudestani ja äänekkyydestäni on myös paljon hyötyä. Olen päässyt tekemään työtä jossa nämä asiat ovat avainasemassa ja todella nautin siitä!

14362662_1387180351310646_8997788079757602619_o

Olen äärimmäisen kiinnostunut lasten- ja nuorten kasvatuksesta. Koulussa olemme käyneet viimeaikoina asioita kasvatukseen liittyen. Vilkkaat lapset mielletään usein hankaliksi tapauksiksi kasvattajalle. Mielestäni olisi mahtavaa jos vilkkaista lapsista ei tehtäisi niitä ”mustialampaita”. Itse yritän ainakin työssäni välttää tätä. Itseasiassa olisi hienoa jos saisimme kouluihin oppiaineeksi ”elämäntaidot ja sosiaaliset taidot” tyyppisiä tunteja, jossa vilkkaudesta voisi olla hyötyä. Kaikkia ei vaan olla luotu olemaan hiljaa ja istumaan paikallaan tai se ei ainakaan ole kaikille yhtä helppoa. Tiedän tämän omasta kokemuksestani.

Ootko sä ollut mustalammas vai ärsyttääkö äänekkyys?

-Eve

Pelko on valinta

”Fear is not real. The only place that fear can exist is in our thoughts of the future. It is a product of our imagination, causing us to fear things that do not at present and may not ever exist. That is near insanity. Do not misunderstand me danger is very real but fear is a choice.”

-Will Smith

img_5141

Olin tiistai-iltana ystäväni kanssa istumassa meren rannassa. Taivas oli kirkas ja täynnä tähtiä. Fiilis oli jotenkin todella rentouttava. Kun näin lentokoneen, tiesin sisälläni mitä mun kuuluu tehdä. Mikään ei ole pitkään aikaan tuntunut näin oikealta. Olen lykännyt tätä päätöstä jo kaksi vuotta.

Mun tekisi mieli pomppia onnesta ja huutaa koko maailmalle kuinka fiiliksissä olen! Olen jo aiemmin blogissa maininnut siitä, kuinka meinaan vaihtaa maisemaa. Se on nyt todellista.  Viime viikkoisten tapahtumien jälkeen, mulla ei ole enää mitään mikä pidättelisi mua täällä Suomessa. Lähdemme Miran kanssa eri puolille maailmaa. Tosin, mä ostan pelkän menolipun. Kaiken tämän tunnemyrskyn keskellä, tunnen myös pelkoa. Pelkään luopua kaikesta rakkaasta mitä mulla on Suomessa. Voi olla, että tulen takaisin ensimmäisen kuukauden jälkeen tai palaan kuuden vuoden kuluttua. Ehkä jään sinne, en tiedä. Aika näyttää. Siltikin päässäni pyörii lauseita:

”Entä jos jotain menee vikaan? Entä jos mä en selviäkkään? Entä jos?”

img_5139

Pelko on mielikuvituksen tuote. 

Pelko on suurin syy mikä jarruttaa meitä unelmiemme toteuttamisessa. Mullakin on itseasiassa paljon pelkoja ja välillä niiden kohtaaminen on tuskaista, mutta se on mielestäni ainut vaihtoehto. Mitä enemmän teen rohkeita ratkaisuja, sen vapaampaa elämää elän.  Juoksemalla pelkoja karkuun ne pahenevat. Karkuun juoksemalla yritämme sivuuttaa omat tunteemme. Usein välttelemme pelkoamme viimeiseen asti. Saatamme peittää pelkomme esimerkiksi kiireellä ja keksimme tekosyitä jotta ei tarvitsisi mennä epämukavuusalueelle. Pelkäämme usein sitä mikä on meille vierasta.  Tiedättekö mitä? Mielestäni Ilman karkuun juoksemista pelkoa ei edes olisi.

 Ensi kerralla kun pelottaa, kiitä pelkoasi. Älä juokse karkuun! Anna sen olla kanssasi niin kauan, kun se on jäädäkseen ja sitten päästä irti. Pelot tekevät meistä inhimillisiä. Kun ei anna pelolle voimaa, se katoaa.

-Eve