Välinpitämätön vai liian kiltti sanomaan ei?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että välinpitämätön ihminen on kylmä, julma ja paha. Se tuntui siltä juuri niin kauan, kunnes huomasin itsekin syyllistyneeni välinpitämättömyyteen, vaikka yleisesti ottaen toivon ihmisille pelkkää hyvää. Olen tolkuttoman huono sanomaan ihmisille ei. Välinpitämättömyys on jollain tavalla oman tilan ottamista, vaikka se ei ole missään tapauksessa oikea tapa hoitaa ihmissuhteita.talvi_1

Ryhdyin kirjoittamaan aiheesta, koska huomasin kokevani ärtymystä siitä, että joku oli ollut välinpitämätön minua kohtaan. Olin purkautumassa jo tunnekuohussa asiasta, mutta henkäisin muutaman kerran syvään ja mietin uudelleen. Ensinnäkin se että joku on tärkeä minulle, ei tarkoita että toinen kokee minut yhtä merkittäväksi ihmiseksi omassa elämässään. Eikä sellaisesta asiasta voi vihastua, se on hänen oikeutensa.

Minulla on kuitenkin valta päättää haluanko antaa toiselle jatkuvasti sitä aikaa ja panosta, jota kohtaan toinen ei osoita arvostusta. Onko se vain pään lyömistä seinään uudelleen ja uudelleen? Hyvissä ystävyyssuhteissa on kuitenkin kyse jonkinasteisesta symbioosista, jolloin molemmat antavat vuoroin toisilleen omaa aikaa ja energiaa. Ihmissuhde on voimaannuttavaa molemmille, kun kumpikin antaa jotain hyvää, mutta molemmat myös saavat ihmissuhteesta positiivisia fiiliksiä. Se voi olla esimerkiksi sitä, että toinen osaa kuunnella, eikä puhu vain omista kuvioista taukoamatta.talvi_4
Välinpitämättömyys kertoo jossainmäärin siitä, ettei ihminen koe asiaa tai ihmistä kovin tärkeäksi, koska käyttäytyy kuin asioilla ei olisi mitään merkitystä. Ehkä hänellä on vain paljon tärkeämpiä asioita juuri nyt omassa elämässään. Onhan se totta, että myös mulla on lähipiiri ja sitten on kaverit, tuttavat, tuttavan tutut ja serkun kaimat. Enkä mä välttämättä pysty antamaan jokaiselle 100% itsestäni ja täyttämään heidän odotuksiaan, koska kuluttaisin siten vain omat voimavarat loppuun.

Olen ollut joskus tolkuttoman huono sanomaan ei kavereille, puolitutuille, joskus jopa tuntemattomille, etenkin jos he ovat ystävällisiä minua kohtaan. Jossain vaiheessa taisin väsyä ja siihen tuli stoppi. Otin itsekkäämmän ajatusmaailman ja mietin usein, että jaksanko minä oikeasti? Otin enemmän aikaa itselleni, koska koin tarvitsevani sitä. Ehkä nyt on minun vuoroni antaa tilaa ja ymmärrystä, koska sitä olisin itsekin kaivannut silloin kun musta tuntui etten jaksa. Pahimmillaan olen unohtanut joskus asioita ja ihmisiä ihan tahtomattani, koska on ollut liian monta rautaa tulessa. Olen siis ollut ajoittain väsyneenä itsekin todella tökerö muita kohtaan ja moni on takuulla pitänyt minua silloin välinpitämättömänä. Minun välinpitämättömyyteni on ollut täysin stressiperäistä kiireen tuntua, koska elämässäni oli liian paljon asioita mihin halusin panostaa yhtä aikaa.talvi_3

En tiedä jaksaako kukaan loputtomiin kiirettä ja paikasta toiseen juoksemista, viikko toisensa jälkeen täynnä olevaa kalenteria ja valtavaa määrää ihmisiä, jotka kaikki haluavat haukata palan sinusta. Ei kenenkään tarvitse revetä joka suuntaan, jos tuntuu ettei jaksa tai pysty. Terveen itsekkyyden nimissä on kuitenkin opittava kunnioittamaan toisia ihmisiä sen verran, että osaa kieltäytyä asioista kohteliaasti. Se vaatii vain pari minuuttia ja silloin kenelläkään ei ole syytä nyrpistellä nenäänsä, tai pahoittaa mieltään.

-M