Enempi ei ole aina parempi

Liian vähän tulee kirjoitettua treeneistä. Onhan tää kuitenkin ainakin osittain treeniblogi. Se on vaan mulle jotenkin niin itsestäänselvyys ja tänä päivänä muutenkin treeneistä kirjoitetaan joka paikassa jo niin paljon. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa vähän nykyisistä treenimuodoistani ja siitä miten treenistä voisi saada pysyvän tavan. Olen itse ollut onnekas, koska vanhempani ovat opettaneet pienestä asti meitä lapsia liikkumaan. Siitä on tullut pysyvä tapa jo pienestä pitäen. Tiedän, että kaikilla se ei kuitenkaan näin ole. Monet alottavat liikkumisen vasta aikuisiällä. Luulen, että silloin se on yhä vaikeampaa omaksua tavaksi.  Liikunta mielletään usein väkisin pusertamiseksi. Enkä yhtään ihmettele. Moni valmentaja tekee samat ohjeet jokaiselle Pirkolle ja Pentille tutustumatta heidän taustoihinsa. Pitää olla mielestäni tyhmä jos laittaa henkilön kuka ei ole koskaan urheillut liikkumaan kuusi kertaa viikossa! Eikä se ole yksin valmentajien vika. Moni meistä aloittaa liikkumisen kahden tunnin juoksulenkeillä ilman valmentajaakin. Siinä vaan tulee aika nopeesti seinä vastaan.

Kuva: Markus Hedenstam

”Nyt mä alotan liikkumisen!”

Alussa olet energiaa täynnä ja noudatat valmentajasi tekemää treeniohjetta pilkuntarkkaan. Varmana et jätä yhtäkään treeniä välistä! Ruuankin kanssa teet juuri niin kuin ohjeessa sanotaan ja katsot kellosta milloin on aika syödä. Treenejä kertyy 5-7 viikkoon. Paino alkaa tippua ja olokin tuntuu kevyemmältä. Kovaa draivia kestää viikosta pariin kuukauteen ja sitten tapahtuu jotain.. Väsähdät. Se karkkipussi tuntuu vaan niin paljon kivemmalta vaihtoehdolta. ”Liikunta ei vaan ole mua varten.”

Kuulostaako tutulta?

Enempi ei ole aina parempi. Jokainen meistä on yksilö. Mikäli sinun aikatauluihisi kaksi kertaa viikossa treenaaminen sopii parhaiten, on se oiva vaihtoehto. Treenaaminen tulisi aina aloittaa pienellä määrällä ja lisätä toistoja sitä myötä kun kunto kehittyy. Tärkeää on myös löytää juuri sinulle se sopiva liikuntamuoto. Mikäli puntti tuntuu liian tylsältä ja yksinäiseltä, sun ei tarvitse mennä sinne. Maailma on täynnä erilaisia liikuntavaihtoehtoja! Jokaisen tulisi löytää itselleen se oikea tapa liikkua oli se sitten punttisali, jääkiekko tai yoga. Ei ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Miettikääpä miksi lapsi liikkuu? Lapsi liikkuu, koska se on hauskaa! Mielestäni liikunnan tulisi olla kivaa aikuisenakin, eikä suinkaan väkisin hampaat irvessä puurtamista. Mulle itselleni liikunta oli jossain vaiheessa pakkopullaa, kun se meni liian vakavaksi. Treenasin  parhaimmillaan 12 kertaa viikossa. Treenien jälkeen olin aina väsynyt ja voimaton. Se ei vaan ollut mun varten.

Levi Wellness Clubin ja Zero pointin järkkäämä treenipäivä. Treeni oli raskasta mutta superhauskaa!

Nykyään treenaan 2-5 kertaa viikossa fiiliksestä riippuen. En pakota itseäni mihinkään. Liikun, koska mulle tulee siitä hyvä olo ja se on niin hauskaa! Itselleni paras tapa liikkua on ryhmässä ja mielellään vielä musiikin tahdissa. Tykkään myös liikkua ulkona raittiissa ilmassa. Treenini koostuvat erilaisista kehonpainon treeneistä, juoksulenkeistä,  eri tanssilajeista, yogasta, uinnista, surffauksesta, tankotanssista ym.. Vaihtelevuus on mulle todella tärkeää, koska tylsistyn niin helposti.  Odotan aina harrastuksiani innolla ja fiilis niiden jälkeen on mieletön. Olen energiaa täynnä!

Millainen sä olet? Treenaatko hampaat irvessä vai nautitko treenaamisesta? Vai kenties molempia?

<3:Eve

Suomi-ikävä

Ah ihana suomi! En olis uskonu että minä, joka aina haikailen jonnekkin lämpöön sanon näin. Mulla on super kova ikävä suomeen. Jengin on helppo valittaa jos ei ole nähnyt muuta, mutta todellisuudessa meillä on aika ihana kotimaa. Itsekin kuuluin näihin valittajiin. Nyt näen asiat ihan eritavalla. Oon reissannu aika paljon aikasemminkin, mutta tää on pisin aika mitä oon ollu poissa suomesta. Olen tulossa kesäkuussa takaisin ja nyt jo lasken päiviä milloin nään taas läheiseni. Oikeestaan olen ymmärtänyt täällä, että oli mikä maa tahansa, läheiset tuovat mulle sen onnen. Tottakai mun mieli voi muuttua kun palaan suomeen, mutta tällä hetkellä suomi tuntuu kodilta. Voi olla, että muutan jonnekkin eurooppaan vielä jossain vaiheessa, mutta ehdottomasti paikkaan mikä on hyvien lentoyhteyksien päässä.

Rakastan Australian kulttuuria! Varsinkin ihmisiä täällä, jengi on niin sosiaalisia ja välittömiä.  Joinain synkkinä päivinä kuitenkin toivoisin olevani suomessa. Olen aina ajatellut ennen tätä kokemusta, että mussa ei oo mitään suomipiirteitä. Ajattelin, että oon niin epäsuomalainen kun olla ja voi. Oon jopa ajatellu et oisin adoptoitu, enhän mä ees näytä suomalaiselta! Täällä oon huomannu, että loppuenlopuks oon kuitenkin aika suomalainen…

Se on jännä miten oon oppinu arvostamaan asioita, mitä pitää siellä asuessaan itsestäänselvyytenä. Parasta siellä on se, että kaikki toimii! Kaikki tuntuu vaan niin helpolta. Ei tarvitse venailla ruuhkissa ikuisuuksia tai muutenkaan jonottaa pitkiä aikoja. Mikäli tarvitset lääkäriä saat usein varattua ajan jo samalle päivälle ja mikä parasta, se on lähes ilmaista! Huonona päivänä sun ei tarvitse vastata kaupassa tuntemattomattomalle joka kysyy kuulumisiasi, että ”Fine thanks” jos et oikeasti tunne niin. Suomessa voi vaan kävellä huppupäässä kauppaan ilman, että tarvitsee puhua kenellekkään. En olis uskonu et sanon näin, hahah!

Vaikka ikävöinkin suomea, olen myös miettinyt muuttamista Sydneyyn jossain vaiheessa. Sydney on yksi kauneimmista kaupungeistä missä olen käynyt ja muutenkin siellä on hyvä meininki. Tekemistä riittää ja suurkapungit ovat muutenkin se mun juttu. Se haave saa kuitenkin toistaiseksi jäädä, sillä pääsin opiskelemaan suomeen. Vaikka olenkin ihastunut australiaan, se sama arki tulee joka paikassa vastaan. Kaikissa paikoissa on omat hyvät- ja huonot puolensa. Uskon, että jos vaan löytää sen oman juttunsa ja oikeat ihmiset ympärille, sitä voi elää missä maailmankolkassa tahasa.

Ihana suomi, kohta nähdään!

<3:Eve