Kulttuurishokki

Oon nyt reilun viikon kerenny olemaan suomessa ja oon edelleen melko pyörällä päästäni. Ihmiset näyttää oudoilta ja käyttäytyy kummasti. Moikkaan vahingossa ohikulkijaa ja vastaukseksi saan kummastuneen katseen. Ruuhkabussissa menen jonkun viereen istumaan, mutta kun bussi tyhjenee, tyyppi vaihtaa paikkaa. Jengi pukeutuu harmaaseen ja mustaan.  Katson ympärillä olevia tuntemattomia ihmisiä, mutta kukaan ei huomaa mua. Kaikilla on kiire jonnekkin. Päivittäin kadulla kävelee monta tuttua vastaan, kenen kanssa jään suustani kiinni. Kaikki puhuvat uutisista tai puivat niitä. ”Eve etkö oo lukenu? sä oot kyl ihan pihalla kaikesta”. Jep niin oonkin.. Fiilis on kyllä todellakin se, että oon ihan pihalla. En ole puoleen vuoteen seurannut uutisia suomesta ja tiedättekö mitä? Olen huomannut positiivisen vaikutuksen mieleeni.  Olen tehnyt tietoisen valinnan, että en seuraa uutisia enää. Ahdistuin uutisista, joihin en pysty vaikuttamaan. Mieleni voi toki muuttua, mikäli joku päivä ruetaan uutisoimaan positiivisistakin asioista. Silloin voisin harkita jopa ostavani jonkun lehden kaupasta.

No joo.. mut uutiset ei ollut nyt tämä pääpointti, vaan se, että juuri niinkuin aavistinkin kuttuurishokki tuli täällä suomen päässä. En osaa oikein selittää, mutta mulla on ollut koko ajan fiilis, että oon käymässä jossain vieraassa maassa. Yhtäkkiä ne toimintamallit joita ennen piti normaaleina tuntuukin todella vierailta. Tuntuu, että mun entiset raamit on aivan liian ahtaat.  Mulla on haikea fiilis, aivain kuin jotain puuttuisi. Kaikki on hyvin, mutta ei kuitenkaan ole. Tietysti tämä on normaali tunne pitkän reissun jälkeen ja fiilis varmasti ehtii vielä muuttua.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että omaa sisintään pitää kuunnella. Mun suurin unelma on tällä hetkellä yksinkertaisesti se, että saisin surffata päivittäin. Kun löytää asian elämäänsä minkä ääressä voisi olla päivä tolkulla, eikä malttaisi edes syödä tai nukkua, voidaan puhua intohimosta. En vaan millään haluaisi päästää siitä irti. Se tuo mulle niin hyviä fiiliksiä, vähän samoja mitä koemme vastarakastuneena.  Tuntuu pahalta iloita omasta unelmasta samalla kun läheiset haluaisivat pitää mut täällä. Tää on mulle tosi vaikeaa, koska perhe ja ystävät ovat mulle todella tärkeitä. Mun pitäis olla nyt onneni kukkuloilla, mutta joku mussa pistää vastaan.  Tunnen jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, että kaipaan jonnekkin muualle. Kalenterissani oli osuva teksi juuri tähän hetkeen:

”Rakastava ihminen haluaa nähdä rakkaansa onnellisena. Vaikka hän on saattanut aluksi pelätä tämän puolesta, pelko vaihtuu ylpeydeksi, kun hän näkee rakkaansa tekevän sitä mitä haluaa ja menevän sinne minne on halunnut unelmissaan aina mennä”

<3:Eve

Suomi kutsuu

Oon matkalla kotiin tai siis suomeen. En oikein tiedä missä mun koti oikeestaan on. Oon kuullu sanottavan, että koti on siellä missä sydän on, mutta tällä hetkellä en rehellisesti tiedä missä se on. Jospa sekin selviää mulle vielä. Nää pitkät lennot on monesti melko puuduttavia. Onpahan onneksi hyvää aikaa kirjoittaa. Lento kestää yhteensä 13tuntia ja nyt on enää kolme tuntia jäljellä. Yllättävän nopeesti mennyt aika eikä lentäminen muutenkaan ole ollut mulle koskaan ongelma. Mul on jotenkin tosi nihkee fiilis nyt. Samalla olen jännitystä täynnä kun lentokone laskeutuu Vantaan lentokentälle, mutta samalla tuntuu tosi haikealta.Tuntuu pahalta, että en pääse surffaamaan pariin kuukauteen. Ups nyt taisinkin jo paljastaa jotakin.. Siitä sit lisää myöhemmin. 😉

Anyway kohta pääsen suomeen ja odotan jo sitä kulttuurishokkia mikä mulla on vastassa. Odotan, että pääsen rantasaunaan ja pulahtamaan kylmään veteen. Suomen luonto ja kesä ovat jotain niin uniikkia. Aion ottaa siitä kaiken irti! Kyllä mä olen tosi kiitollinen suomalainen ja olenkin sanonut sitä monille ulkomaalaisille ystävilleni. Aina kehotan heitä käymään suomessa;) Haluan olla myös teille täysin rehellinen täällä blogissa ja kirjoittaa siitä mitä oikeasti tunnen. Vaikka olenkin todella kiitollinen suomalainen, tunnen vähän huonoa omatuntoa siitä, että suomi ei tunnu kodilta. En edes tiedä tarkalleen mitkä asiat siihen vaikuttavat, mutta luulen, että suurin syy on meidän kulttuuri. En tiedä, onko joku kokenut vastaavaa, mutta musta tuntuu, että en pysty olemaan täysin oma itseni. Ehkä se johtuu koulukiusaamis-taustastani? En tiedä. Mun on vaan vaikea vapautua ja olla oma räiskyvä persoonani. Ollessani espanjassa ja balilla olin täysin oma itseni. Mun ei tarvinnut koskaan julkisilla paikoilla pelätä, että joku katsoo pahasti, koska nauran kovaa tai pelleilen kavereideni kanssa. Miran kanssa just puhuttiin, että meidän käyttäytyminen on huomattavasti pinnallisempaa suomessa.

Mun tunteet tai käyttäytyminen ei missään nimessä ole muiden vika. Voinhan mä tehdä mitä mua huvittaa välittämättä muiden mielipiteistä ja niin meinaankin tehdä. Joku vaan suomessa saa mut tuntemaan niin, että en ole omaitseni. Ehkä se on se hiljaisuus ja rauha mikä vallitsee melkein kaikkialla. Moni rakastaa sitä, mutta mä tarvitsen ympärilleni meininkiä ja ääntä ollakseni onnellinen. Olen vähän tämmönen outolintu ja siksi olisi kiva kuulla tunteeko joku samoin?

Mielestäni on onni, että emme ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Ihana nähdä teidät kaikki läheiset. Saa nähdä säästytäänkö kyyneliltä tällä kertaa.

<3:Eve