Puoliso, kaksi lasta, omakotitalo, volvo ja kultainennoutaja

Miten elämää tulisi elää? Millainen on ”kunnollinen” ihminen? Mikä on se muotti mihin pitäisi mahtua? Moni meistä maksaa kovan hinnan siitä, että ei ole seurannut omaa sisintään. Muottiin on mahduttava keinolla millä hyvänsä.  Luin jostain et jengi katuu eniten kuolin vuoteellaan sitä, että ei elänyt niinkuin itse halusi vaan niin miten muut odottivat. Välillä on vaikeaa valita se omapolku. Välillä on vaikeaa poiketa massasta. Välillä itsekin sekotan omat haaveeni toisten vaatimuksiin. Vielä puoli vuotta sitten olin varma, että haen yliopistoon. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ainakin toistaiseksi ja päätin lähteä surffaamaan toiseen maahan.  Kyl mä ehdin vielä opiskella jos se tuntuu myöhemmin oikealta. Muilla on vaihtoehtona joko hyväksyä tai olla hyväksymättä. Olen nähnyt aivan liikaa elämäänsä katkeroituneita ihmisiä omassa työssäni. Päätin, että en halua olla yksi heistä.

Täällä on perus normit jonka mukaan moni ”suorittaa” elämää, ilman että edes itse oivaltaa sitä. Tehdään enemmän niitä juttuja mitä muut vaativat ja unohdetaan omat tarpeet kokokaan. Moni meistä ei edes tiedä omia arvojaan. Tehdään asioita mitkä tuntuvat järkevältä, eikä asioita mitkä tuntuvat hyvältä. Perus settinä usein pidetään näitä: korkea koulutus, omistusasunto, naimisiin, lapset, volvo ja kultanen noutaja. Tietysti tämä voi olla monen unelma, mutta se ei ole kaikkien polku.

Kelatkaa miten paljon tääl on jengiä. Eihän mitenkään kaikkien unelmat voi olla samanlaisia. Mulle esimerkiksi tämä perus kaava kuulostaa aivan liian tylsältä. Kaikki mikä kahlitsee, ahdistaa. Moni pitää mua ihan hulluna tai vähintäänkin vähän sekopäisenä tyyppinä, kun uskallan tehdä asioita jotka oikeesti tekevät mut onnelliseksi. Kyl mäkin pelkään. Pelkään kahlituksi tulemista. Itseasiassa mä pidän sitä vähän extremenä, että joku mun ikänen mimmi saa lapsia. Se jos joku on mielestäni uhkarohkeaa! Sitoutua olemaan vastuussa toisesta ihmisestä seuraavat 20 vuotta kuulostaa pelottavalta ajatukselta. Niin me vaan ollaan kaikki erilaisia. Kaikille ajatusmaailmoille olisi kuitenkin hyvä antaa tilaa. On ok elellä yksin pikku mökissä ja keräillä vaikka postimerkkejä elämänsä loppuun asti lapsettomana, on ok olla suurperheen kotiäiti, on ok olla menestyvä businessmies joka antaa kaikkensa työlleen, kuhan se tekee onnelliseksi. 

En oikeen tiedä mikä tän tekstin lopullinen pointti oli. Kai se oli se, että mä liputan erilaisuuden puolesta. Elämä on niin lyhyt suorittamiseen. Se on parempi oivaltaa nyt, eikä vasta vanhainkodissa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää tätä elämää. Tehdään asioita mitkä tekevät meidät onnelliseksi!

<3:Eve

 

läheisriippuvainen

Poika- tai tyttöystäväsi kertoo lähtevänsä viettämään iltaa frendien kanssa pitkästä aikaa. Sinä olit kuitenkin suunnitellut, että tekisitte jotain yhdessä kumppanisi kanssa, niin kuin joka ikinen viikonloppu. Miten kumppanisi voikaan olla niin julma, että jättää sut YKSIN kotiin kököttämään koko illaksi ja lähtee itse viettämään hauskaa iltaa frendiensä kanssa. Koet kamalaa vääryyttä ja kaltoin kohtelua. Tuohdut ajatuksesta ja annat hänen kuulla kunniansa. Sen sijaan, että soittaisit itse frendeillesi tai keksisit OMAA tekemistä, angstaat himassa ja vakoilet somen kautta mitähän kumppanisi puuhaa. Saatat myös soittaa pari vihaista puhelua perään ja tiedustella missä hän menee ja kenen kanssa. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta! Tälläistä on tapahtunut ennenkin. Miten kumppanisi voikaan olla niin julma ja itsekäs, että hänellä on omakin elämä?

Tälläistä saa kuulla aika usein. Mikä on mielestäni melko surullista. Itseasiassa tälläiset keskustelut saa mussa vaan kylmätväreet aikaseksi. Samaan aikaan tyyppi väittää rakastavansa toista, mutta samalla yrittää omistaa hänet. Mulle itselleni vapaus on yksi suurimmista arvoista. En voisi kuvitella olevani suhteessa missä mulla ei olisi omaa elämää tai että toinen yrittäisi kontroloida tekemisiäni. Jotenkin koemme helposti, että emme ole kokonaisia ilman toista. Toinen on täyttämässä omassa elämässä vallitsevaa tyhjyyttä. Läheisriippuvainen ihminen kokee toisen velvollisuudeksi olla täällä vain häntä varten. Läheisriippuvaisella on todella suuri tarve tulla hyväksytyksi ja hän pelkää hylätyksi tulemista. Tietenkin hyvällä tavalla on hyvä olla riippuvainen toisista ihmisistä, mutta mielestäni on väärin ajatella, että kumppani on yksin vastuussa onnellisuudestasi.

Vaikka olenkin melko itsenäinen ihminen, koen myös olevani osittain läheisriippuvainen. Osaan kyllä olla yksin, en ole omistushaluinen enkä riippuvainen kenestäkään tietystä henkilöstä. Välillä vain huomaan, että kalenterini on buukattu täyteen tapaamisia. Joskus on tuplabuukkauksia ja välillä vain unohdan tapaamiset. Mua on todella vaikea saada kiinni soitoilla tai viesteillä. En tee sitä tahalteni, mun on vain vaikea sanoa ei. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi tavata jotain tiettyä henkilöä vaan siitä, että kalenterini on yksinkertaisesti liian täynnä. Haluan miellyttää kaikkia, koska pohjimmiltani pelkään tulla hylätyksi.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut, että kukaan muu ei ole vastuussa onnellisuudestani. Haluan rakentaa oman elämäni sellaiseksi, että nautin joka päivästä ilman kumppaniakin. Tällä hetkellä ajattelen, että parisuhde olisi vain hyvä lisä valmiiksi hyvään elämääni. En olisi riippuvainen toisesta, sillä mulla on ihan hyvä näinkin. Mun ei tarvitse hypätä suhteesta suhteeseen, koska en pelkää enää yksin olemista. Vaikka yksinäisyys voi välillä ahdistaa ja joskus itkettääkin, elämä on paljon helpompaa kun tulee toimeen sen peilikuvan kanssa. On helpompi rakastaa toista, kun on oppinut rakastamaan itseään. 

Tunnistatko itsesi? Oletko läheisriippuvainen?

<3:Eve