Kohti luonnollista kauneutta

luonnollista-kauneuttaluonnollista-kauneuttaluonnollista-kauneuttaMä en tiedä mitä California on tehnyt mulle. Luonnollinen kauneus kiehtoo minua yhä enemmän. On tullut jotenkin sellainen fiilis, että miksi pitäisi yrittää olla jotain muuta, kuin luonnollisesti olen? Me kaikki ollaan erilaisia ja siitä pitäisi olla ylpeä. Ei kaikkien tarvitse sopia yhteen muottiin. Meikki ja kaunistautuminen on edelleen kivaa, mutta en tee sitä enää joka kerta, kun astun ovesta ulos.

Nykyään vietän arkipäivät meikittömänä. Viikonloppuisin ja joskus arki-iltoina tykkään laittautua, jos lähdetään jonnekin iltaa istumaan, tai shoppailemaan. Meikittömyys on varmasti osa sitä, että mun arkipäivän työnkuva on lapsen kanssa olemista, lenkkeilyä ja ruoanlaittoa. Tässä elämäntilanteessa meikkaaminen aamuisin tuntuu olevan vain ajan hukkaan. Hikoilen meikin kuitenkin lenkillä pois, eikä pieni ihminen arvota minua sen mukaan, miltä mä näytän tänään. Pieni ihminen arvottaa ihmisiä enemmän tekojen pohjalta.

Ehkä suurin vaikuttava tekijä mun meikittömyyteen löytyy ympäristöstä. Sanotaan, että ihminen muuttuu ja kasvaa samankaltaiseksi ainakin jossain määrin, kuin ympärillä olevat ihmiset. Juuri nyt lähipiirissäni on naisia, jotka eivät juuri käytä meikkiä arjessa. Jotenkin tuntuu tosi hyvältä olla arkisin ilman meikkivoiteen peittämää ihoa, on sellainen rento fiilis. Kasvot on helppo pestä ja hoitaa iltaisin, iho saa hengittää. Aurinko on taas tehnyt hyvää mun iholle, vaikka se ei olekaan täysin virheetön.

Helsingissä kaikki oli toisin. Jostain syystä koin Suomessa enemmän paineita ulkonäöstä ja siitä, kuka mä olen ja miltä näytän muiden ihmisten silmissä. Siellä oli enemmän paineita siitä, minkälaisen kuvan itsestäni annan. Täällä on enemmän fiilis, että ole vain oma itsesi ja se riittää. Tulipa avautuminen.. mutta näin mä tunnen ja se on takuulla yksi syy siihen, miksi täällä on niin hyvä olla. Kokee olevansa riittävä juuri sellaisena, kuin on. Se tunne on vapauttava. Täällä on hyvä olla.

-M

Lue myös:

Paluu takaisin luonnolliseen hiusväriin

Tehohoito kuiville hiuksille

Unelmista totta!

 

Kuinka minusta tuli au pair? *toivepostaus*

au-pair-blogiau-pair-blogi *toivepostaus*

Koko au pair reissu lähti alunperin liikkeelle yhdestä ajatuksesta 16 ikävuoden kieppeillä. Ulkomaille muuttaminen on aina kuullostanut jännittävältä ja houkuttavalta ajatukselta. Oma äiti oli nuoruudessaan viettänyt vaihtovuotta Yhdysvalloissa ja äiti taisi kannustaa minua jo silloin nuorempana lähtemään, jos mieli tekee maailmalle. Siitä tultiin 10 vuotta eteenpäin, ennen kuin ajatus muuttui teoiksi.

Mikään ei ole tässä maailmassa ilmaista. Ei ulkomaille noin vain lähdetä vuodeksi asumaan, etenkin jos kielitaito on vähän ruosteessa, eikä pankkitilin saldo ole päätähuimaava. Tai ehkä sekin on vain asenteesta kiinni, mutta mä arvostan turvallisuuden tunnetta kuitenkin jossain määrin. Au pair vuosi on hyvä ratkaisu, jos on tulee lasten kanssa toimeen ja tekee mieli ulkomaille vuodeksi tai kahdeksi. Aupparin pitää tehdä duunia, mutta samalla saa asua ulkomailla, se on helppo tapa tutustua uuteen maahan ja kulttuuriin. Kielitaidon ei tarvitse olla priimaa, mutta edes kohtalaisella tasolla. Toki asenteen pitää olla kohdallaan myös velvollisuuksia kohtaan, ei tänne lähdetä pitämään vain hauskaa. 

10 vuotta ensimmäisen ajatuksen jälkeen…

Mulla oli ihan hyvä duuni sairaanhoitajana, elämä rullasi samaa kaavaa vuosi toisensa jälkeen eteenpäin, eikä unelmien prinssi ollut vieläkään tullut hakemaan minua valkoisella ratsulla. Mulla ei ollut sitä prinssiä, eikä näin ollen myöskään omia lapsia, tai yhteistä asuntoa. Asuin vuokralla ystävien kanssa Helsingin keskustassa. Toisin sanoen olin vastuussa vain ja ainoastaan itsestäni, olin vapaa tekemään mitä mieleen juolahti. Olin kai jossain määrin tylsistynyt omaan oravanpyörään Helsingissä ja halusin räjäyttää koko pakan. Voisko musta tulla vielä 26-vuotiaana au pair?

Siitä se idea sitten lähti. Eka mietin, että olen aivan liian vanha au pairiksi. Mietin että olen hullu, kun jätän duunin Suomessa ja lähden pitämään välivuotta 26-vuotiaana Californiaan. Tämä vuosi oli kuitenkin mun viimeinen mahdollisuus lähteä Yhdysvaltoihin au pairiksi, koska järjestön yläikäraja on 27-vuotta. Yhdysvaltoihin pääsee laillisesti au pairiksi vain järjestön kautta. Järjestö hoiti mulle viisumin vuodeksi ja voin jatkaa sitä tarvittaessa toisella vuodella, mikäli haluan. Samalla olen tietysti sitoutunut au pairin työhön.

Olen poikkeustapaus au pairina, koska minä tunsin host perheeni jo entuudestaan. Otettiin yhteyttä järjestöön ja siitä homma starttasi viime kesänä. Siinä meni kaiken kaikkiaan noin kolme kuukautta, kun hoidettiin vähitellen asioita kuntoon. Kävin haastattelussa, laadin hakemuksen au pairiksi, hoidin paperit kuntoon, osallistuin järjestön verkkokurssille ja muutamaan pakolliseen online infoon. Irtisanoin vuokra-asunnon, sanoin perheelle ja ystäville heipat, lopetin työt ja hankkiuduin omaisuudesta eroon aika lahjakkaasti. Opintolainan takaisinmaksu paussille ja kaikki Suomen kulut minimiin. Siinä koko prosessi pähkinänkuoressaan. 

Tässä sitä ollaan, ei kaduta. En ole oikein osannut edes ikävöidä Suomeen. Siellä oli ihania asioita, kuten hyvät ystävät, mutta enhän mä sieltä ois lähtenyt näin kauas, jos arki ois ollut jotain mistä olen aina haaveillut. Tää on sellainen breikki mun arkeen, nyt on aikaa miettiä mitä haluan elämälläni tehdä. Se kysymys on ollut mielessäni jo pari vuotta.

Uskon, että elän taas elämäni parasta aikaa, kuten aina itseäni kuunnellessa. Siltä tuntui ensimmäinen vuosi fitness harrastuksen parissa. Siltä tuntui viime talvena vietetty kolme kuukautta Losissa ja siltä tuntuu taas. Olen elossa. Olen onnellinen siinä mittasuhteessa, kun ihminen voi ylipäätään olla onnellinen arjen keskellä. Tuskin mikään on koskaan täydellistä, mutta silti voin aidosti ja rehellisesti sanoa, että täällä on hyvä olla.

Järjestö vaatii englannin kielen taidon olevan vähintään kohtalaisella tasolla au pairiksi lähtiessä. Pitää puhua niin, että tulee ymmärretyksi ja ymmärtää mitä sinulle sanotaan. Haastattelusta osa oli suomeksi ja osa englanniksi. Kaikki online tunnit ja kurssit netissä oli englanniksi. Mun kielitaito oli kohtalainen tänne lähtiessä. Pärjään ja tulen ymmärretyksi puhuessani englantia, mutta huomattavasti paremminkin voisi mennä. Ymmärrän lähes kaiken arkikielessä, mitä minulle sanotaan, mutta sanojen järjestely ja kielioppi puhuessa tuottaa hankaluuksia. Olen motivoitunut oppimaan kielen paremmin ja aikeissa mennä jopa englannin kurssille. Joskus pidin omaa kielitaitoani jarruna, mutta et sä koskaan opi, ellet ota härkää sarvista ja tee jotain asian eteen!

Heräsikö kysymyksiä, tai aihetoiveita? Kirjoita ne kommenttiboksiin ja vastaan mielellään kysymyksiin, tai kirjoitan kokonaisen postauksen aiheesta. 🙂

-M

Lue myös:

Miniloma eurooppaan x2

Huonoja uutisia!