Aamupala vuoteeseen – Vapaapäivän luksusta

Mikä voisi olla parempaa, kuin vapaapäivä, aamupala vuoteessa kahvin kera ja tieto siitä, ettei ole kiire mihinkään. Olen oppinut nauttimaan näistä aamuista ihan uudella tavalla. Olen sisäistänyt sen ajatuksen, että voin itse tehdä vapaapäivistä hiukan nautinnollisempia, eikä se vaadi isoa panostusta. Pienistäkin asioista on oppinut nauttimaan.

Olin koko pääsiäisen vapaalla, joka oli enemmän, kuin olisin voinut edes toivoa. Nyt on ollut aikaa nauttia viikonloppuaamujen huolettomasta tunteesta ja rentoutua, ottaa aikaa itselle. Kotona tykkään pukea päälle rennot vaatteet ja tietysti mummon kutomat villasukat jalkaan. Ne sukat on muuten ihan must have juttu niin kesällä, kuin talvellakin. Hiukset voi olla rennosti ponnarilla, nutturalla, miten milloinkin.

Pari viikkoa sitten löysin shoppailureissulla Itiksen H&M Homesta tuon valkoisen, kauniin tarjottimen. Siinä hetkessä sain mielikuvan rentouttavasta aamuhetkestä, aamupalaa vuoteessa ja rentoa vapaapäivän tunnelmointia. Kyllä kiitos, olin myyty tälle ajatukselle ja tarjotin lähti mukaan. Nyt olen ehtinyt jo muutaman kerran nauttimaan aamun hetkistä ja napostellut myslin, puuron tai leivät, kahvin keran vuoteessa. Luen samalla kirjaa, tai kirjoitan blogia. Lukeminen ja kirjoittaminen on mun terapiaa, joten nämä hetket on rentouttavia ja päivä saa hyvän aloituksen.

Nämä on juuri niitä elämän pieniä hetkiä, joista mä nautin. Aina ei tarvitse olla mitään maailmaa mullistavaa, että saa kokemusen ”elämä on ihanaa”, joskus pienetkin asiat riittää.

Saatan laatia aamupalan yhteydessä kalenteriin tulevan viikon suunnitelmaa ja listaan asioita päivän muistilistaan. Se on toiminut mulle hyvin, vaikka aikaisemmin suorastaan kammoksuin kalenteria ja muistilappuja. Arki ei tunnu ainakaan toistaiseksi niin kiireen täyttämältä, koska mulla on näitä arjen pieniä lepotaukoja silloin tällöin ja olen löytänyt aikaa itselleni. Joskus on ihana todeta, että ”tänään ei ole pakko tehdä yhtään mitään” ja voi keskittyä vain rentoutumiseen. 

Aamupalalla on tänään leipää! Voitteko uskoa, minä syön leipää.. Noh, California muistutti minua, mitä on normaali kotiruoka. Tällä kertaa mulla on testissä hiivaton siemenleipä, joka ainakin maistuu hyvältä. Avokado ja ripaus suolaa on parasta paahdetun leivän päällä. Hivelee ainakin mun makuhermoja, suosittelen kokeilemaan, ellei kokemusta paahdetusta avokadoleivästä vielä ole.

Pakko myöntää, että elämä on maistunut hyvältä kotiin paluun jälkeen, vaikka ikävä onkin Californian palmuja katselemaan. Arki on rullannut ja välillä on ollut tosi kiireisiäkin päiviä, mutta nämä vapaapäivät rentouttaa. Ihanaa ladata akkuja kiireettöminä aamuina omassa vuoteessa, nauttien samalla aamupalaa. Ei valittamista.

Life is good.

-M

 

Tarjotin ja vaaleanpunaiset tyynynpäälliset: H&M Home, Itäkeskus, Helsinki

Raitapaita: H&M, Itäkeskus, Helsinki

Keittiöpyyhkeet: Hemtex, Itäkeskus, Helsinki

Villasukat: Mummon kutomat 🙂

(Visited 537 times, 1 visits today)
mirahautajoki

3 vastausta artikkeliin “Aamupala vuoteeseen – Vapaapäivän luksusta”

    • Joo itseasiassa taka töölössä sijatsevasta, Eino Leinon kadun K-marketista löysin tämän hiivattoman siemenleivän. Ikävää ettei nimi ei jäänyt nyt mieleen.. Täytyy lähteä metsästämään toinen pussi samaa tavaraa! 🙂

    • Itseasiassa tulin juuri kaupasta ja löytyi myös keskustan S-marketista. Nimi on Pro Terve, Leivon Siemen palaleipä. Leivon leipomon valmistamaa.. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta