Aito rakkaus ei vaadi vastapalvelusta

Päätimpä nyt kirjoittaa tälläisestä aiheesta, mikä ei ole tapaistani. Viime aikoina olen lukenut paljon juttuja rakkaudesta ja ympärilläni on paljon rakastuneita ihmisiä. Itseasiassa tälläistä puolta en ole itsestäni vielä koskaan aiemmin blogeissani paljastanut. Monelle tulee varmasti yllätyksenä, että esimerkiksi juuri Miraa ja minua yhdistää meidän herkkyys. Päätin kirjoittaa mun uskonnosta, eli rakkaudesta.

Mielestäni KOSKAAN aito rakkaus toista ihmistä kohtaan ei vaadi vastapalvelusta. Olen huomannut, että erotan aidon rakkauden siitä, että ihmiset jotka antavat sitä eivät odota minulta mitään. Hyvänä esimerkkinä äidin ja lapsen välinen rakkaus. Se onkin ehkä kauneinta mitä tiedän.

Kuva: Dora Seitovirta
Kuva: Dora Seitovirta

Kokemukseni ja pitkät keskustelut Miran kanssa ovat saaneet minut ymmärtämään mistä todellisessa välittämisessä on kyse. Aito rakkaus ei koskaan vaadi vastapalvelusta. Kun olen rakastunut, annan toisen olla vapaa. Annan hänen tehdä asioita jotka tekevät hänet onnelliseksi. En missään nimessä yritä muuttaa tai kontrolloida häntä. Vaikka en pitäisi aina hänen valinnoistaan, enkä ymmärtäisi hänen toimintaansa, annan hänelle vapauden valita omassa elämässään. Teen myös asioita hänen eteen odottamatta vastapalvelusta. Teen asioita siksi, koska ne tekevät mut aidosti iloiseksi. Olen huomannut, että antaminen on yksi parhaista onnen lähteistä. Esimerkiksi se, että jos olen teksteilläni voinut auttaa jotakuta, antaa mulle valtavasti voimaa.

Olen itse syyllistynyt aikaisemmin siihen, että jos luottamukseni petettiin, oli kyse nyt mistä asiasta tahansa, halusin kostaa. Olin välinpitämätön tai yritin tehdä toisen mustasukkaiseksi. Ajattelin, että ”Siis mullehan ei näin tehdä, mä näytän vielä tolle”. Tein itsestäni vain lapsellisen. Nykyään jos luottamukseni petettäisiin, tuntisin vain sääliä ja ajattelisin olevani tekojen yläpuolella.

unconditional2

Vihaan ei pidä koskaan suhtautua vihalla. Viha synnyttää vain lisää vihaa. Miettikää millainen maailma olisi, jos ihmiset vastaisivat vihaan rakkaudella?

En nyt tarkoita että, jos kumppanisi on pettänyt sua viiden eri tyypin kanssa ja paljastuu, että hän on vielä naimisissa, että häneen pitäisi suhtautua rakastavasti vielä sen jälkeenkin. Mielestäni pettäminen kertoo aina jostain. Usein tälläisellä ihmisellä on itsellään ratkomattomia ongelmia tai suhde on tiensä päässä. Katkeruus on pahin vaihtoehto. Kun tiedät itse toimivasi oikein ja olevasi luottamuksen arvoinen, se riittää. Todellinen rakkaus on sitä, että et tekisi mitään mikä satuttaisi toista. Mielestäni on hienoa, jos pystyt eronne jälkeenkin toivomaan toiselle pelkkää hyvää.

Kyse voi olla myös vaikka harrastuksesta, jos oikeasti rakastat harrastustasi, sun ei tarvitse todistella kenellekkään tekeväsi sitä. Teet sitä siksi, koska rakastat sitä. Et odota vastapalvelusta harrastukseltasi esimerkiksi menestymisen ja kuuluisuuden muodossa. Menestyminen on mielestäni vain pieni lisä, mikä parhaassa tapauksessa buustaa eteenpäin.

Oli asia mikä tahansa, pidä huoli, että sydämesi on mukana <3

Rakkaudella; Eve

(Visited 3 128 times, 1 visits today)
eveheikkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta