Hyvästien jättämisen sietämätön vaikeus


Ootteko joskus miettinyt, että ois melkein helpompaa olla jättämättä hyvästejä, kun on lähdön aika? Silti et halua missata sitä hetkeä, koska tämä ihminen/ihmiset ovat sinulle tärkeitä. Ainoa syy, miksi missaisit hyvästit, on välttää kyyneliä ja sitä tunnepurkausta. Ettei tarvitsis itkeä tuhrustaa, sotkien samalla maskarat poskille ja ylittää se haavoittuvuuden kynnys, näyttää että sinä välität.

Muistan edelleen tammikuun ensimmäisen päivän illan, kun seuraavana päivänä oli määrä lentää Tukholman kautta Losiin ja samalla se tarkoitti, että erkaannutaan mun rakkaiden kämppisten kanssa. Tytöt olivat olleet mulle niin läheisiä ystäviä, ihan kuin perhe. Jaettiin arjen ilot ja surut, aina löytyi ymmärrystä ja avunantoa, olkapää johon nojata kun arki oli haastavaa. Se yhteinen arki oli luonut takuulla meille jokaiselle sen tunteen, että ”te olette tärkeitä”.

Takaisin siihen tammikuiseen iltaan.. Eihän ne mitkään jäähyväiset olleet, koska vielä me nähdään joku päivä kaikki yhdessä, mutta kukaan ei tiedä milloin se päivä koittaa. Oli aika haikeat tunnelmat illalla sanoessa ”hei hei ja hyvää yötä” ennen nukkumaan menoa ja tietää, ettei tiedä milloin seuraavan kerran nähdään. Seuraavana aamuna herätessä Eve oli jo lentokentällä matkalla kohti tulevaa seikkailua ja Jonna palaamassa yövuorosta kotiin. Vieläkään mä en tiedä, koska näen E:n seuraavan kerran. Jonnan kanssa halataan jo viikon päästä. 

Nyt on kuitenkin taas uusien hyvästien aika, eikä ajatus siitä tunnu yhtään sen paremmalta, kuin ne tammikuiset hyvästitkään. On aika päästää irti tästä elämänvaiheesta, sanoa hei hei taas hetkeksi ihmisille täällä ja toivottaa pian tervetulleeksi Suomen arki ja istua pitkästä aikaa kahvikupposen ääreen rakkaiden ystävien kanssa. Tunnen iloa ja surua yhtä aikaa. Kyyneliltä ei takuulla vältytä tälläkään kertaa, koska mä oon vähän herkkä aina tunne asioissa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Elämä on ikuisia alkuja ja loppuja, eikä lopulta mikään kestä ikuisesti. Mä en tiedä voiko luopumisesta tai erkanemisesta oppia koskaan pitämään, mutta se on selvää, että edessä on vielä monet hyvästit ja uudet elämänvaiheen aloitukset.

-M

P.s Tänään olen kiitollinen siitä, että mua odottaa Suomessa koti ja Jonna. <3

Kaukokaipuuta ja aurinkorakkautta

 
Follow my blog with Bloglovin
Kahdeksan päivän kuluttua palaan takaisin Suomeen, sinne ex-poikaystävän ja rakkaan kämppikseni Jonnan luo, meidän yhteiseen kotiin. Musta tuntuu, että elämä Californiassa on vain hyvää unta ja kahdeksan päivän kuluttua mä herään taas omasta vuoteesta ja tajuan, että tässä sitä ollaan; arjen rutiinien äärellä jälleen. Tämä ajatus vaatii hiukan sopeutumista, mutta arki alkaa varmasti mukavasti, kunhan pääsen siihen taas kiinni. Salaa kuitenkin toivon, ettei tämä reissu päättyisi ollenkaan. Ehkä mä vain poden ikuista kaukokaipuuta ja aurinkorakkautta. Onneksi Suomessa on kevät aluillaan ja valon määrä lisääntyy kokoajan. 

Pari vuotta sitten ihailin ystävääni, joka on kierrellyt maailmaa jo paljon, lähtenyt aikoinaan Austariaan menolipun ja matkalaukun kanssa ja elänyt sittemmin hyvin kirjavaa elämää. Se avoimuus ja kasvu, mitä tälle ihmiselle oli tapahtunut reissun aikana, oli mielestäni huikea. Toivoisin itsekin saavani mahdollisimman paljon kokemusta elämästä ja koen, ettei ne tutut ympyrät anna aina niin laajaa katsantaa, kuin toivoisin saavani. Matkustelu on avartanut maailmaa sen oman pienen arkisen ympyrän ulkopuolelle. 

Samalla tavalla kuin edellä mainitsemani mies, kehotti minua lähtemään matkalle, minä kehotan nyt teitä rakkaat lukijat. Jos sydämessä on kaikokaipuuta, mikset antaisi sille siipiä? Aina on tekosyitä, kuinka on töitä, lapset, mitä ikinä.. Ymmärrän kyllä, ettei lapsiperheen isä, tai äiti voi lähteä kolmen kuukauden seikkailulle noin vain.. Yrittäjän on vaikea järjestää vapaata, mutta entä viikon tai kahden matka jonnekin? Entä viikonloppulomat eurooppaan? Tee jotain, mutta älä hautaa unelmiasi. 

Kirjoitin jo aikaisemmin, kuinka koin olleeni Suomessa stressaantunut. Meistä jokainen tarvitsee myös lomaa ja lepoa, jotta jaksaa arjessa. Pieni breikki tekee hyvää jokaiselle säännöllisin väliajoin. Matkailu on enemmän, kuin hyvä keino rentoutua, ellei ole sitä tyyppiä, että stressaa itse reissamisesta. Kannattaa sitä ainakin kokeilla!

Viime kesänä reissattiin euroopassa useampaan otteeseen Jonnan kanssa ja Pariisissa oltiinkin sit koko kimppakämpän voimin. Se oli nastaa, mutta ne viikon pikku lomat on aina niin nopeasti ohi. Siinä tulee helposti lomastressi, jos ahnehtii liikaa nähtävää ja koettavaa yhteen viikkoon. Se lomastressi vie kaiken ilon ja rentoutumisen mukanaan.  Joskus pitää ottaa viikon rantaloma paikkaan, jossa tarkoitus on yksinomaan rentoutua. Loman perimmäinen tarkoitus ois heittää aivot narikkaan ja relaa! Täällä olen nauttinut olostani enemmän, ehkä juuri siksi, että olen saanut maistaa enemmän kulttuuria ja amerikkalaista arkea. Ei ole ollut kiire kiertää ja nähdä paikkoja. Ei mitään lomastressiä!

Nyt on aika nauttia viimeisestä viikosta täällä, shoppailla viimeiset ostokset ja palata sitten takaisin Suomeen arkirutiinien ääreen. Rentouttavat ja antoisat kolme kuukautta on takanapäin. Tämä ei takuulla ole viimeinen matkani Californiaan. Uusia unelmia pitää elätellä kokoajan ja sitä kaukokaipuuta ja aurinkorakkautta täytyy ruokkia, joten seuraavaa reissua suunnittelemaan mars!

Koska minulla on kiitollisuushaaste meneillään, julkaisen päivän kiitollisuuden aiheen myös täällä blogissa.

Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua elämäni aikana inspiroiviin ihmisiin, joilla on ollut suuri vaikutus mun elämään.

Kiitos. 

-M