Miksi halutaan aina jotain, mitä meillä ei ole?

Huomaan ajatelleeni useita kertoja viime aikoina, kuinka ihanaa olisi rakentaa omaa kotia, sisustaa se oman mielen mukaisesti ja kerätä paljon kauniita asioita ympärille. Kierrellessäni sisustusliikkeitä, katselen kauniita esineitä ja asetan ne sieluni silmin koristamaan milloin makuuhuonetta, olohuonetta, tai keittiötä. Mietin jopa astioita ja aterimia, kuinka pienistä yksityiskohdista rakentuu kaunis koti. Näen mielikuvan onnellisesta kodista, jossa vallitsee rauhan ja rakkauden ilmapiiri. Onnellinen parisuhde ja paikalleen asettuminen houkuttaa, mutta olisiko se sitten avain tyytyväisyyteen?

Samaan aikaan kun haaveilen rauhallisesta elämästä ja paikoilleen asettumisesta, jokin osa minussa muistuttelee ettei asioita pitäisi katsella taas ruusunpunaisten linssien läpi. Jos saisin kaiken tämän mistä haaveilen, osaisinko varmasti olla onnellinen ja arvostaa sitä kaikkea mitä minulla on, vai heräisikö minussa taas kaipuu matkustella ja elää yksinkertaista elämää matkalaukkuni kanssa? Olen kyllä sitoutuvaa tyyppiä, sitten kun tosissaan rakastun, ei pidä ymmärtää väärin puheitani. Pohdin enemmän, onko mikään koskaan tarpeeksi ihmismielelle?

Olen laittanut merkille omassa elämässäni, että kaipaan usein asioita, joita minulla ei ole sillä hetkellä ja sellaisia me ihmiset ollaan. Ihminen on harvoin, jos koskaan tyytyväinen siihen mitä on tässä hetkessä.  Tiedostan kyllä kiitollisuuden periaatteen ja tiedän, että minun pitäisi käyttää joka päivä enemmän aikaa kiitollisuuden harjoittamiseen. Voisin lakata miettimästä mitä minulla ei ole, ja tietoisesti päättää pohtia joka päivä enemmän asioita, joita minulla on, pyrkien tuntemaan enemmän kiitollisuuden tunnetta. Jos osattais olla aidosti kiitollisia näistä hetkistä, näistä kokemuksista ja asioista mitä meillä on juuri nyt, kaivattaisko me niin paljon asioita, jotka eivät ole saatavilla juuri nyt? 

Kuinka usein on käynyt niin, että olen halunnut jotain ja kun lopulta saan haluamani, nautin siitä hetken ja sitten unohdan vähitellen sen arvon. Ehkä kyseinen asia ei ollutkaan minulle niin tärkeä, vaikka aluksi luulin niin.. Yleensä näissä tapauksissa on kyse pienistä asioista, kuten esineistä, tai vaatteista, jotka olen ostanut hetken mielijohteesta. Tykkään haasteista ja siitä, että on nähtävä vähän vaivaa asioiden eteen, jolloin saavutukset ja tulokset tuntuvat huomattavasti merkittävämmiltä. Kalliit ostokset, suuret päämäärät ovat hyviä esimerkkejä, jotain mitä joudun odottamaan kuukausia, jotain johon minun on säästettävä rahaa, jotain johon minun on panostettava.. Ehkä juuri tämän takia elämä ei ole aina niin helppoa, kuinka me osattaisiin arvostaa mitään, jos kaikki maailman asiat olisivat saatavilla sormia napsauttamalla?

Tämä kiitollisuuden harjoittaminen on seuraava oppiläksy, jonka itselleni annan. Voisin listata joka päivä yhden asian, josta olen aidosti kiitollinen. Voisin käyttää 5 minuuttia joka päivä vain pohtiakseni kuinka tärkeä asia todella on minulle. Voin miettiä, miltä tuntuisi olla ilman tätä asiaa (joka saattaa olla jo itsestäänselvyys minulle alitajuisesti). Kyse voi olla ihmissuhteista, ystävistä, perheestä, kodista, vaatteista, esineistä, kokemuksista, mistä tahansa. Täytyy oppia näkemään mitä mulla on tässä ja nyt.

Kiitollisuuden aiheeni tänään: Olen aidosti super kiitollinen siitä, että olen saanut upean mahdollisuuden elää kolme kuukautta paratiisissa.

Kiitos. 

-M

 

 

Energiakurssin taikaa

Joku ehkä ihmettelee miksi blogi on hiljentynyt. Minä olen jopa itse kummastellut omaa kaipuuta rauhaan ja yksityisyyteen. Sosiaalinen media on tuntunut hetken aikaa luotaantyöntävältä. Aikaisemmin syksyllä käydyn energiakurssin jälkeen olen kaivannut rauhaa, ennen kaikkea aikaa itselleni. Yhtäkkiä pinnalliset asiat tuntuivat toisarvoisilta ja koin sisimpäni eheyttämisen ensisijaisen tärkeänä asiana. Kurssi oli matka omaan sisimpään, asioiden kohtaamiseen ja hyväksymiseen, minun itseni löytämiseen.ruutupaita_selfie2
Henkisen tasapainon harjoittaminen on ollut mulle tärkeää jo useamman vuoden ajan. Osallistuin Reiki kurssille ja aloitin mediaation harjoittamisen 21-vuotiaana. Luin silloin, ja luen edelleen paljon elämän filosofiaa ja henkistä kasvua käsittelevää kirjallisuutta. Tämä henkinen polku on ollut mulle sellaista elämäntaidon opiskelua, oman toiminnan ja käyttäytymisen tiedostamista, sekä oppien käytäntöön soveltamista. Tämä on ollut itsensä etsimistä, löytämisen riemua ja lukuisia oivalluksia.

Jossain vaiheessa olin hyvää vauhtia kuluttamassa itseäni loppuun kiireellä, stressillä ja jatkuvalla juoksemisella paikasta toiseen. Treenaa treenaa, juokse juokse, syö, nuku ja toista. Oliko se kaava onnelliseen arkeen ja elämään? Ei ainakaan niin kauan, kun arki on suorittamista, eikä hetkistä nauttimista. Suorittaminen ei ollut tiedostettua, mutta näen sen nyt jälkeenpäin, kun olen osannut ottaa enemmän aikaa rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen. Kiireinen arki etäännytti minua tavasta meditoida ja pysähtyä kuuntelemaan itseäni päivittäin.

ruutupaidassa_elamaa

Pari kuukautta sitten päädyin energiakurssille. Olin kaivannut jo pitkään jotain uutta ponnahduslautaa oman henkisen kasvun aktivoimiseen ja tässä se nyt oli. Herranjumala sitä itkun määrää. En tiennyt edes mille itken, se vain tuli ryöppynä siinä parantavan hyvässä ilmapiirissä ja energiassa. Tuntui kuin kaikki pahaolo ja tuska olisi annettu kauniin, hyväksyvän surun muodossa käsiteltäväksi. Asioita, joista en edes tiennyt kantavani enää surua, nousivat nyt käsiteltäväksi, olivat vailla hyväksyntää ja irti päästämistä. Oli aika mennä eteenpäin.

Musta tuntui, että vihdoin tiesin mikä olisi seuraava etappi mun elämässä. Vajaa viikko kurssin ensimmäisen tapaamisen jälkeen mulla oli lentoliput ostettu tammikuulle ja uusi elämänvaihe laitettu alulleen. Olin jahkaillut pari vuotta ja miettinyt mitä omalla elämällä tekisin, en ollut saanut tikkua ristiin suunnitelmien laatimiseksi. Parissa päivässä asiat järjestyivät kuin itsestään, minulle suorastaan tarjottiin näitä elämän uusia tuulia vastaanotettavaksi. Ihanaa, että niin tapahtui. ruutupaita_selfie

Uskon että tuleva kolmen kuukauden irtiotto Suomesta tekee mulle todella hyvää. Meillä himassa ollaan niin tiivistä yhteisöä, että unohdan välillä ottaa aikaa itselleni. Kaipaan sitä fiilistä, kun olen yksin vastuussa kaikesta, eikä kukaan ole mun tuki ja turva siinä vieressä. Haluan etsiä omia rajoja ja haastaa itseäni elämään. Haluan kuulla hiljaisuuden ja nauttia siitä. Toki mä rakastan tyttöjä ja toivon palaavani meidän yhteiseen kotiin taas huhtikuussa, mikäli saadaan kivat kämppikset meille siksi aikaa.

Nyt on aika panostaa hyvinvointiin.

-M