Kimppakämpässä kaksi naista ja mies


Pitkän aikaa mä sanoin, että musta ei ois enää kimppakämppään. Olin päättänyt, että se on yhteinen koti tulevaisuuden poikaystävän kanssa, tai oma asunto, jossa asun vain minä itse. Ensimmäinen kimppakämppä kokemus oli jättänyt arpensa, silloin 16-vuotiaana se ei onnistunut. Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin meidän kodissa asuu kuitenkin kaksi naista ja mies. Eikä se mies ole edes mun nykyinen poikaystävä, se on entinen. Kuullostaa aika dramaattiselta *naurua*.

16 -vuotiaana opiskelijana olin muuttanut pois kotoa. Oltiin vuokrattu parhaan ystävän kanssa yhteinen asunto, jossa molemmilla oli omat makuuhuoneet. Asuminen oli ihan ok, mutta jossain vaiheessa tuli riitaa roskien viennistä ja kaikesta mitättömän pienestä asiasta, tiskaamisesta ja siivoamisesta. Toki meillä oli paljon myös hyviä hetkiä ja runsaasti yhteistä aikaa. Yhdessä asuminen ystävän kanssa oli opettava kokemus, mutta oltiin vielä kovin nuoria, se ei toiminut silloin pitkällä tähtäimellä. Kimppa-asumista kesti vajaa vuosi ja totesin, että ei enää ikinä. Pienet kodin askareet ja niistä riitely ärsytti. Pohdin, että on helpompaa asua yksin.

Never say never..

Mistä itseni löysinkään puolitoista vuotta sitten, muuttaessa Even ja silloin vielä tuntemattoman, Jonnan kanssa yhteiseen kolmioon keskelle Helsinkiä. Olin syönyt jälleen kerran sanani. Olen lakannut jo käyttämästä tuota ”ei enää ikinä” fraasia, koska elämä saattaa heittää kuperkeikkaa monta kertaa, siinä vauhdissa mielipiteet ja asenteet muuttuu, niin myös elämäntilanteet. Never say never!

Meidän kodin kaksi naista ja mies -järjestely on tällä hetkellä väliaikainen. Ex-poikaystäväni vuosien takaa on nyt meidän alivuokralainen. Kirjoitin jo aikaisemmin, kuinka tähän järjestelyyn päädyttiin. 

Miten tämä asumisjärjestely on sujunut, näin niinku omasta mielestä?

Paremmin, kuin osasin koskaan odottaa. Voisin vakavasti harkita sitä, että meillä ois isompi koti ja Ville ois yksi meidän vakionaamoista kotona. Kaikkien tyttö- ja poikaystävät on tervetulleita meille ja ollaan oltu hyvässä hengessä kotona. Erimielisyyksiltä ollaan vältytty. Asioista keskustellaan ja yhteiset asiat hoidetaan aikuismaisesti.

Miehen kanssa asuminen kimppakämppä ratkaisussa on ollut positiivinen yllätys. Ei draamaa. Kaikilla on hyvä olla ja toisinaan on kiva tehdä yhdessä jotain, lähtee kävelylle, kauppaan, juhlimaan, mitä tahansa. Silti kaikki kunnioittaa myös omaa rauhaa ja aikaa. Olen tosi iloinen, että meidän kotona on kaksi hyväksyvää, auttavaa ja ymmärtävää ihmistä. On tosi tärkeetä, että henkilökemiat pelaa ja kotona voi olla aito omaitsensä, pelleillä, heittää vitsiä, mutta vakavoitua keskustelemaan myös vaikeista asioista hyväksyvässä ilmapiirissä. Nämä kaksi täällä kotona ei ole vain kämppiksiä, nää on mun parhaita ystäviä kaiken yhdessä koetun jälkeen. 

Ois hauskaa kuulla, minkälaisia kokemuksia teillä on kimppa-asumisesta. 🙂
-M

Paita: Zara

Lue myös:

Suomessa odottaa koti, kämppis ja ex-poikaystävä

Kolmen muijan kimppa

Tältä tuntuu palata Suomeen

Tältä tuntuu palata Suomeen


Täällä sitä ollaan. Kotona. Kaikkien tuttujen huonekalujen ja tavaroiden, sekä kämppisten ympäröimänä. Omalla vuoteella, katsellen makuuhuoneen ikkunasta postitaloa ja pientä vilausta Mannerheimintien liikenteestä. Maisema on vähintäänkin harmaa, sää pilvinen, mutta ei kuitenkaan kovin kylmä tai sateinen juuri tänään. Mä olen niin takaisin Helsingissä. Paluu kotiin on tuntunut vähintääkin oudolta, olin melkein unohtanut kuinka jotkin asiat ovat täällä niin erilaisia; ihmiset, wc-pöntöt ja liikenneruuhkat. Pohdin vain, että tuntuuko tämä kaupunki enää mun kodilta. 

Musta tuntuu, että mun sydän jäi Californiaan ja käytännön syistä olen taas täällä Helsingissä katselemassa postitaloa keskustan asunnon ikkunasta. Miltäkö nyt tuntuu? Ihan rehellisesti tuntuu oudolta olla kotona ja pientä kaipuuta on havaittavissa, takaisin sinne missä aurinko paistaa ja ihmiset ovat rennolla asenteella, avoimia, iloisia ja tervehtivät lähes aina kun luot heille hymyn ja katsot silmiin.

Ikuinen reissukuume taisi saada vain tuulta purjeisiin, koska juuri tällä hetkellä elättelen uusia matkahaaveita mielessäni. Toistaiseksi suunnitelmat ovat vielä auki ja asioita täytyy selvittää, kerätä rahaa ja puntaroida tilannetta, miltä tämä arkeen paluu tuntuu ja mitä mä tulevaisuudelta haluan. Katselen tulevaa avoimin mielin ja reissu avasi mun silmät näkemään taas sen, kuinka asioilla on tapan järjestyä. Kaikkihan meni paremmin kuin osasin koskaan kuvitella. Kun ihmiset kysyy kaduttaako että lähdin, vastaan; että olisi kaduttanut, jos en olisi lähtenyt. Matkailu avartaa maailmankatsomusta, se on varmaa. Losissa oli tunne, että mä olen tullut kotiin. Ihmiset toivotti tervetulleeksi hymyllä, rennolla meiningillä ja aina heillä oli joku syy tulla juttelemaan. Olen suorastaan valonlapsi ja siksi aurinko ja lämpö sulatti nopeasti tiensä mun sydämeen. Suomen pimeä talvi saa mut aina lannistumaan, vaikka yritän joka kerta suhtautua siihen positiivisesti ja ajatella niitä pimeneviä iltoja, kun voi kääriytyä peiton alle ja polttaa kynttilöitä. Silti pelkkä ajatus talven pimeydestä ja harmaudesta saa mut irvistelemään. Jos vain voisin valita lämmön ja auringon, se olisi aina parempi. Jos voisin valita meren tuulen ja hulmuavan kesämekon, pipojen ja untuvatakkien sijaan, se olisi aina parempi. Elämä on valintoja ja mä olen itse se tuomari, joka tekee ratkaisevat päätökset.

Katsotaan nyt mihin elämä heittää, haluan suhtautua tulevaisuuteen aika rennolla asenteella. Arjen ensimmäinen tavoite on, että kokisin olevani enemmän onnellinen ja vähemmän stressaantunut tukkaputkella huiteleva arjen supernainen Helsingin katukuvassa. Oma hyvinvointi ja arjessa jaksaminen on nyt tärkeysjärjestyksessä numero yksi, reissuhaaveita voi elätellä siinä rinnalla ja sovitella omaan arkeen aina kun sopiva sauma tulee.

Annetaan nyt Suomen arjelle mahdollisuus valloittaa minut uudelleen ja laaditaan suunnitelmia kaikessa rauhassa tulevaisuuden varalle. Se on selvää, että kesä vietetään Suomessa töitä tehden. Ehkä miniloma eurooppaan kesällä ja sitten loppuvuoden suunnitelmia pohditaan uudelleen vähän myöhemmin. Olen huomannut, että on parempi kun en sano mitään varmaksi. Usein löydän itseni jostain ihan muualta, kuin olisin koskaan kuvitellut.. Joten ei lupauksia, ei rajoja. Innovatiivisuutta ja unelmien jahtaamista rennolla asenteella luvassa loppu vuodelle.

Sitten siihen Suomeen paluun parhaaseen palaan, eli kämppikset J & V. Kotona oli ihanaa päästä halaamaan Jonnaa ja Villeä, jotka otti mut avosylin vastaan. Syötiin Amerikan tulaiset kahvipöydän ääressä ja vaihdettiin kuulumiset pitkän kaavan kautta. Parasta kotiin paluussa on ollut ehdottomasti super kivat ja ihanat kämppikset. Käytiin eilen jo Jonnan kanssa nopea visiitti shoppailemassa jotain uutta meidän kotiin. Viikonloppuna sitten paremmalla ajalla uusi kierros! Iso säkki suklaata keittiön ruokapöydällä on melkein tuhottu. Nyt mä yritän sopeutua elämään taas tätä Suomen arkea, jonka olin jo melkein unohtanut. Viikon päästä alkaa työt ja siitä starttaa virallisesti arki Suomessa.

-M