Tänään jäljellä 19 päivää

#californiasky #sun #sunset #greatday #oceanview #pacificocean #moments #memories ⭐️

A post shared by Mira Hautajoki (@mirahautajoki) on

#onemoremonth #californiasunset #sunset #siluet #ranchopalosverdes #losangeles #lalife #lifegoals #lifeisgood ❤️

A post shared by Mira Hautajoki (@mirahautajoki) on

Viikot Suomessa vähenee. Tänään jäljellä 19 päivää siihen, että lentokone starttaa Helsinki-Vantaalta kohti Yhdysvaltoja. Pieni stressi yrittää iskeä päälle, kun hoitamattomien asioiden lista kasvaa. Asiat on hoidettava hyvissä ajoin, mielellään seuraavan kahden viikon sisään. Henkisesti olin varautunut yksinkertaiseen ajatukseen, että pakkaan matkalaukut ja muutan kamat varastoon vuodeksi, sitten hyppään lentokoneeseen ja matkaan vuodeksi maailmalle. Todellisuus oli toinen, tässä on pyöritelty jos minkälaista paperia, printattu todistuksia ja myyty tavaraa. 

Muista irtisanoa sähkösopimus ja kotivakuutus. Muista tehdä osoitteenmuutos. Muista soittaa pankkiin ja sopia opintolainan takaisinmaksusta. Selvitä Kelan kanssa opintotuen takaisinmaksusuunnitelmaa tulevalle vuodelle. Käy viisumihaastattelussa ja huolehdi kaikki tarvittavat paperit mukaan. Laske budjettia. Muista tehdä myynti-ilmoitus ruokapöydästä, ja varaudu siihen, ettei kaikki kalusteet mene kaupaksi. Käy hammaslääkärissä. Muista selvittää vuokratakuun lunastaminen ja tehdä tarvittaessa valtakirja. Pakkaa muuttolaatikot ja mieti valmiiksi mitä pakkaat mukaan. Hae kansainvälistä ajokorttia. Eikä tässä listassa takuulla ollut vielä kaikki.

Ainakin nämä asiat täytyy hoitaa seuraavan parin viikon sisällä. Kauhistelen jo nyt tulevaa muuttoa, loppusiivousta ja lähtöä Helsingin kautta New Yorkiin, ja siitä muutaman päivän viiveellä edelleen Los Angelesiin. Tämä elämänmuutosrumba on ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa. Ihanaa siksi, että tätähän mä halusin. Kamalaa siksi, että tulevien viikkojen juoksuaikataulu kolmivuorotyön lomassa kauhistuttaa.

Edessä on taas haikeat heipat ystäville ja perheelle. Viimeksi tammikuussa itketti ihan tosissaan, kun tiesi että meidän tiivis ystävyys ottaa etäisyyttä Even ja Jonnan kanssa. Onneksi on What`s app ja läppä voi lentää edelleen, vaikka fyysisesti ollaan kohta kaikki eri mantereilla.

Ei auta itku markkinoilla. Kalenteri hyötykäyttöön ja laatimaan seuraavan parin viikon aikataulua. Ystäville ja perheelle sanotaan hetkeksi heippa, mutta silti rakkaimmat säilyy puhelimen päässä. Meillä on ehkä konkreettisesti kymmenentuhatta kilometriä välissä, mutta se ei tarkoita, etteikö oltais läheisiä ystävien kanssa. Pakko myöntää, että olenhan mä pienestä stressistä huolimatta tosi innoissani tästä mahdollisuudesta ja niistä ihanista ihmisistä, jotka Californiassa odottaa. <3

Tulen kirjoittamaan teille myöhemmin vielä matkani tarkoituksesta, kun viisumi on taskussa ja asiat 100% varmistunut.  🙂

-M

Lue myös

Reissaaminen – Stressiä vai rentoutumista?

Omaisuus myyntiin ja maailmalle mars!

Hyvästien jättämisen sietämätön vaikeus


Ootteko joskus miettinyt, että ois melkein helpompaa olla jättämättä hyvästejä, kun on lähdön aika? Silti et halua missata sitä hetkeä, koska tämä ihminen/ihmiset ovat sinulle tärkeitä. Ainoa syy, miksi missaisit hyvästit, on välttää kyyneliä ja sitä tunnepurkausta. Ettei tarvitsis itkeä tuhrustaa, sotkien samalla maskarat poskille ja ylittää se haavoittuvuuden kynnys, näyttää että sinä välität.

Muistan edelleen tammikuun ensimmäisen päivän illan, kun seuraavana päivänä oli määrä lentää Tukholman kautta Losiin ja samalla se tarkoitti, että erkaannutaan mun rakkaiden kämppisten kanssa. Tytöt olivat olleet mulle niin läheisiä ystäviä, ihan kuin perhe. Jaettiin arjen ilot ja surut, aina löytyi ymmärrystä ja avunantoa, olkapää johon nojata kun arki oli haastavaa. Se yhteinen arki oli luonut takuulla meille jokaiselle sen tunteen, että ”te olette tärkeitä”.

Takaisin siihen tammikuiseen iltaan.. Eihän ne mitkään jäähyväiset olleet, koska vielä me nähdään joku päivä kaikki yhdessä, mutta kukaan ei tiedä milloin se päivä koittaa. Oli aika haikeat tunnelmat illalla sanoessa ”hei hei ja hyvää yötä” ennen nukkumaan menoa ja tietää, ettei tiedä milloin seuraavan kerran nähdään. Seuraavana aamuna herätessä Eve oli jo lentokentällä matkalla kohti tulevaa seikkailua ja Jonna palaamassa yövuorosta kotiin. Vieläkään mä en tiedä, koska näen E:n seuraavan kerran. Jonnan kanssa halataan jo viikon päästä. 

Nyt on kuitenkin taas uusien hyvästien aika, eikä ajatus siitä tunnu yhtään sen paremmalta, kuin ne tammikuiset hyvästitkään. On aika päästää irti tästä elämänvaiheesta, sanoa hei hei taas hetkeksi ihmisille täällä ja toivottaa pian tervetulleeksi Suomen arki ja istua pitkästä aikaa kahvikupposen ääreen rakkaiden ystävien kanssa. Tunnen iloa ja surua yhtä aikaa. Kyyneliltä ei takuulla vältytä tälläkään kertaa, koska mä oon vähän herkkä aina tunne asioissa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Elämä on ikuisia alkuja ja loppuja, eikä lopulta mikään kestä ikuisesti. Mä en tiedä voiko luopumisesta tai erkanemisesta oppia koskaan pitämään, mutta se on selvää, että edessä on vielä monet hyvästit ja uudet elämänvaiheen aloitukset.

-M

P.s Tänään olen kiitollinen siitä, että mua odottaa Suomessa koti ja Jonna. <3