Aito rakkaus ei vaadi vastapalvelusta

Päätimpä nyt kirjoittaa tälläisestä aiheesta, mikä ei ole tapaistani. Viime aikoina olen lukenut paljon juttuja rakkaudesta ja ympärilläni on paljon rakastuneita ihmisiä. Itseasiassa tälläistä puolta en ole itsestäni vielä koskaan aiemmin blogeissani paljastanut. Monelle tulee varmasti yllätyksenä, että esimerkiksi juuri Miraa ja minua yhdistää meidän herkkyys. Päätin kirjoittaa mun uskonnosta, eli rakkaudesta.

Mielestäni KOSKAAN aito rakkaus toista ihmistä kohtaan ei vaadi vastapalvelusta. Olen huomannut, että erotan aidon rakkauden siitä, että ihmiset jotka antavat sitä eivät odota minulta mitään. Hyvänä esimerkkinä äidin ja lapsen välinen rakkaus. Se onkin ehkä kauneinta mitä tiedän.

Kuva: Dora Seitovirta
Kuva: Dora Seitovirta

Kokemukseni ja pitkät keskustelut Miran kanssa ovat saaneet minut ymmärtämään mistä todellisessa välittämisessä on kyse. Aito rakkaus ei koskaan vaadi vastapalvelusta. Kun olen rakastunut, annan toisen olla vapaa. Annan hänen tehdä asioita jotka tekevät hänet onnelliseksi. En missään nimessä yritä muuttaa tai kontrolloida häntä. Vaikka en pitäisi aina hänen valinnoistaan, enkä ymmärtäisi hänen toimintaansa, annan hänelle vapauden valita omassa elämässään. Teen myös asioita hänen eteen odottamatta vastapalvelusta. Teen asioita siksi, koska ne tekevät mut aidosti iloiseksi. Olen huomannut, että antaminen on yksi parhaista onnen lähteistä. Esimerkiksi se, että jos olen teksteilläni voinut auttaa jotakuta, antaa mulle valtavasti voimaa.

Olen itse syyllistynyt aikaisemmin siihen, että jos luottamukseni petettiin, oli kyse nyt mistä asiasta tahansa, halusin kostaa. Olin välinpitämätön tai yritin tehdä toisen mustasukkaiseksi. Ajattelin, että ”Siis mullehan ei näin tehdä, mä näytän vielä tolle”. Tein itsestäni vain lapsellisen. Nykyään jos luottamukseni petettäisiin, tuntisin vain sääliä ja ajattelisin olevani tekojen yläpuolella.

unconditional2

Vihaan ei pidä koskaan suhtautua vihalla. Viha synnyttää vain lisää vihaa. Miettikää millainen maailma olisi, jos ihmiset vastaisivat vihaan rakkaudella?

En nyt tarkoita että, jos kumppanisi on pettänyt sua viiden eri tyypin kanssa ja paljastuu, että hän on vielä naimisissa, että häneen pitäisi suhtautua rakastavasti vielä sen jälkeenkin. Mielestäni pettäminen kertoo aina jostain. Usein tälläisellä ihmisellä on itsellään ratkomattomia ongelmia tai suhde on tiensä päässä. Katkeruus on pahin vaihtoehto. Kun tiedät itse toimivasi oikein ja olevasi luottamuksen arvoinen, se riittää. Todellinen rakkaus on sitä, että et tekisi mitään mikä satuttaisi toista. Mielestäni on hienoa, jos pystyt eronne jälkeenkin toivomaan toiselle pelkkää hyvää.

Kyse voi olla myös vaikka harrastuksesta, jos oikeasti rakastat harrastustasi, sun ei tarvitse todistella kenellekkään tekeväsi sitä. Teet sitä siksi, koska rakastat sitä. Et odota vastapalvelusta harrastukseltasi esimerkiksi menestymisen ja kuuluisuuden muodossa. Menestyminen on mielestäni vain pieni lisä, mikä parhaassa tapauksessa buustaa eteenpäin.

Oli asia mikä tahansa, pidä huoli, että sydämesi on mukana <3

Rakkaudella; Eve

Mikä susta tulee isona?

Maailman ärsyttävin kysymys! Vaikka usein puhunkin unelmista ja niiden toteuttamisesta, en tarkoita, että kokoajan pitäisi olla joku päämäärä.  Ennen kadehdin heitä jotka tiesivät jo pikkupoikana, että heistä tulee palomiehiä. Mulla se mikä musta tulee isona ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Se on muuttunut rallikuskista stylistiin ja muuttuu edelleen. Nykyään kuitenkin pidän sitä rikkautena, että olen kokeillut monenlaista. Olen tehnyt ravintola-alan hommia, valmentanut, hoitanut lapsia, ollut vaateliikkeissä duunissa jne, eikä toistaiseksi mikään näistä ole tuntunut siltä ”omalta jutulta”. Mulla ei todellakaan ole hajua mikä musta tulee isona! 

2016-07-31 19.19.12

Monea meistä nuorista ahdistaa se että ei ole päämäärää. Jo peruskoulussa korostetaan sitä, että pitäisi tietää mitä haluaa tehdä isona. Kuinka moni 16-vuotias oikeesti tietää mitä haluaa tehdä koko loppuelämänsä?  En usko, että kovin moni. Moni löytää oman juttunsa 40-vuotiaana tai jopa vanhempana.  Yhteiskuntamme luo meille nuorille turhia paineita. Kokoajan pitää olla kiire, pitää olla menossa jonnekkin, aina on oltava aikaansaava ja PÄÄMÄÄRÄ. Ja sit pitäis olla se hemmetin suunnitelma…

”25-vuotiaana mulla on poikaystävä, 26-vuotiaana valmistun koulusta, 27-vuotiaana mulla on lapsi tulossa, 30-vuotiaana asuntolaina, perhe ja kultanen noutaja…” ja jotain tätä rataa. Mielestäni elämää ei voi suunnitella. Olen elänyt elämää jolloin suunnittelin kaiken valmiiksi. Se toi mulle turvaa, vaikka suunnitelmat kusivatkin aina. Olen kuitenkin oppinut, että mikään ei tule väkisin pakottamalla. Joskus on vain hyvä luottaa siihen, että elämä kantaa.

 Mitä sitten jos et just nyt tiedä mitä haluat tehdä kymmenen vuoden kuluttua?  Elämä on nyt. Etenkin nuoret, mikä kiire on olla aikuinen?  Meidän pitäisi muistaa nauttia elämästä, valvoa öitä, sekoilla kavereiden kanssa, reissata, opiskella ja tehdä mitä ikinä keksimmekään. Vain taivais on rajana!  Omalta kohdalta voin sanoa, että olen paljon onnellisempi nykyään kun olen oppinut ottamaan rennommin. Mitä spontaanimmin elän, sen jännittävämpää elämäni on. Olen sanonut hyvästit entiselle suorittajaminälleni. Välillä olen jopa yllättynyt siitä, kuinka arki onkin aika siistiä. Kaikki tuntuu vaan niin paljon paremmalta kun ei pipoo kiristä.

98eebc2c5817595506902d63ffec4a2e

Parhaanystäväni sanoin ”Jos haluan olla koko vapaapäiväni yöpuvussa sängyssä ja juoda viiniä niin teen sen”. Omalla kohdalla Juuri ne hetket, kun saan olla ystävieni kanssa koko päivän tekemättä mitään järkevää ovat elämäni parhaimpia.

Se oma juttu tulee kyllä, kun vain muistamme elää! 😉

-Eve

ps. Haluan sanoa teille, että on aina yhtä ihanaa kuulla hyvää palautetta blogistamme tuntemattomilta ihmisiltä. Varsinkin jos on rohkeutta tulla juttelemaan face to face. Olen saanut teistä valtavasti voimaa. Kiitos <3