Miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen?

miksi-pelottaa-sitoutua?Viime aikoina olen miettinyt, miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen? Tavallaan parisuhde on aina ollut yksi toive ja tavoite mun elämässä, mutta nyt osa minussa on alkanut epäröimään. Viimeisen neljän sinkkuvuoden aikana olen kuunnellut enemmän omia tarpeita, toiveita ja unelmia. Olen elänyt enemmän itselle ja se on tuntunut pelottavan hyvältä. 

Eniten sitoutumisessa pelottaa vapauden menettäminen. Rakkaus on vahva voima. Sinkkuna on helppo pitää puolensa, reissata, elää huolettomasti, saa luvan kanssa olla hitusen itsekäs. Asiat mutkistuvat siinä vaiheessa, kun kuvioihin astuu ihminen, jonka todella tahdot olevan onnellinen rinnallasi. Omat tarpeet ja toiveet eivät enää ole ensimmäisellä sijalla. Kilttinä ihmisenä antaudun helposti siihen ansaan, että asetan toisen tarpeet etusijalle ja unohdan itseni.

Entisessä elämässä elin liian intensiivisesti parisuhteessa. Kumppanin onnellisuus ja elämässä onnistuminen oli ensisijaisen tärkeää, mutta kuka piti huolta mun toiveista ja unelmista? Joskus joku kysyi, mitä tulevaisuudelta toivoin. Vastaus tuli automaattisesti; ”Toivon saavani onnellisen avioliiton, oman kodin ja pari lasta.” Se oli opittu kaava siitä, kuinka ihmiset aikuistuu, kuinka niiden elämän ”kuuluu” mennä. En ollut koskaan miettinyt kunnolla missä olen hyvä, tai mitä haluaisin harrastaa, mitä haluaisin tehdä elämässä. Oli tunne, että minut oli luotu vain rakastamaan ja auttamaan muita. Rakastamalla sain tunnustusta muilta, tunsin olevani tärkeä ja merkityksellinen.

Nämä sinkkuvuodet on opettanut kuuntelemaan omia toiveita ja arvostamaan enemmän itseä. Oman totuuden mukaisesti eläminen on tehnyt minusta onnellisen naisen. Kiltti ihminen jää helposti vahvemman persoonan alle parisuhteessa ja uhrautuu, ilman että kumpikaan välttämättä edes huomaa, tai tiedostaa sitä. Menneissä suhteissani mies on usein ollut määrätietoinen, kovaluonteinen johtajapersoona. Olen altis ihastumaan sellaiseen mieheen, mutta viime vuosina olen kääntänyt enemmän katseeni miehen sisälle. Löytyisikö tuosta ihmisestä herkkä, romanttinen ja myötätuntoinen persoona, sellainen mies jonka itseasiassa tarvitsen rinnalleni ollakseni onnellinen parisuhteessa.

Neljän vuoden sinkkuus on ollut kasvattaavaa. Edelleen mä toivon, että jossain tulevaisuudessa odottaa rakastava mies, oma koti ja pari lasta, mutta sen lisäksi minulla on liuta omia toiveita. Täytyy kunnioittaa myös itseään, eikä omaa elämän tietä saa hukata toisen onnellisuuden vuoksi.

-M

 

Milloin on oikea hetki päästää irti haitallisesta ihmissuhteesta?

Mihin vedetään rakkauden ja omien arvojen kunnioittamisen raja? Milloin on aika olla hiukan itsekäs ihmissuhteissa ja sanoa, että mä en enää jaksa? Raja on kuin veteen piirretty viiva, se on häilyvä. Joskus tuntuu että rakkaus on voimakas ase minua itseani vastaan. Olen elänyt nuoreen ikääni kolme parisuhdetta, joista jokainen opetti paljon elämästä ja rakkaudesta. Joskus on vaikea nähdä että suhde ei yksinkertaisesti toimi, toisella on erilaiset halut elämää ja tulevaisuutta kohtaan. Rakkaus sokaisee etevänkin ihmisen.

Kenenkään ei tarvitse kerta toisensa jälkeen nöyrtyä ja hyväksyä solvauksia, tai alistua aina suhteen vahvemman osapuolen tahtoon. Suhde ei ole valtias ja palvelija, vaan kuningas ja kuningatar. Kenenkään ei pidä olla marttyyri. Omaa suhdetta on hyvä tarkastella joskus realistisin silmin, kuinka meillä toimitaan ja tuntuuko se hyvältä? Kohtuus on hyvä muistaa kaikessa, myös ihmissuhteissa.mira_hautajoki

En ole koskaan ollut se hallitsija tyyppi, joka haluaa alistaa lähimpiään. Olen kokenut olevani se alistuja, jonka on tyytynyt voimakkaampien ihmisten tahtoon rakkauden nimissä, koska toinen vaihtoehto olisi ollut luopua rakkaudesta. En ollut silloin vielä riittävän kypsä ajattelemaan, että on vaikeaa elää ihmisen kanssa, joka arvostaa elämässä täysin erilaisia asioita kuin minä. Alistuminen toisten mielipiteisiin ja haluihin teki musta joka kerta onnettoman ja riittävän pitkään siedettyäni pakkasin aina laukut ja lähdin. Nyt tiedostan ettei suhteessa pidä koskaan olla tällaista rooliasettelua, jossa toinen hallitsee ja toinen alistuu uhraten oman onnen kokemisen.

Näiden ihmissuhteiden opetus oli se, että on löydettävä ihminen jolla on riittävän samankaltaiset toiveet elämää kohtaan. Samankaltaiset toiveet mahdollistaa parisuhteen kuninkaana ja kuningattarena, tasavertaisina yksilöinä, jolloin kumpikin nauttii yhteisestä arjesta ja tulevaisuudesta, sekä molemmat ovat valmiita joustamaan tarpeen vaatiessa. En enää ryhtyisi ihmissuhteeseen, jonka näen jo valmiiksi tuhoon tuomittuna. Onnellisuuden kokeminen on minulle tärkeää.mira_fitnesshairio

Omien rajojen vetäminen rakkausasioissa on todella vaikeeta. Missä menee se raja kun annat periksi ja toteat ettei tämä suhde tee minua onnelliseksi? Milloin tarvitaan lisää pitkäjänteisyyttä? Useita kertoja olen kokenut olevani hukassa, miettinyt mitä mä oikein teen ja kuinka näistä tilanteista mennään eteenpäin. Mä koen olevani vahva ja hyvä auttamaan muita, mutta kun kyse on omasta tunne-elämästä, asiat muuttuu monimutkaiseksi eikä niitä näe enää selkeästi. Silti elämä on aina näyttänyt sen oikean hetken irtautua haitallisista ihmissuhteista. Kun mitta alkaa olla ääriään myöten täynnä, eikä ihminen enää yksinkertaisesti jaksa, sitä kerää voimansa ja uuden alun luominen alkaa kuullostaa pelastukselta.

Jokin mun sisällä sanoo kuitenkin ääritilanteissa ”anna mun rakastaa sua vielä hetki”, koska se tuntuu niin turvalliselta, niin houkuttavalta ja omalla tavallaan helpolta. Rakkaus on niin puhdas, anteeksi antava ja joskus jopa liian myötämielinen. Rakkaus on kaunista, mutta samalla niin petollisen koukuttavaa. Vahva tunneside pitää usein otteessa ja viivästyttää asioiden todellisen luonteen kohtaamista.

Minulla on oltava aina oma sisäinen motivaatio ja halu mennä elämässä eteenpäin, muuten en koskaan irtaudu ihmissuhteista. Muutoksenhalulle on oltava aina perusteet, syyt miksi tämä ihmissuhde on minulle haitallinen. Se auttaa kun yrittää katsella omaa elämäntilannetta ulkopuolisin silmin, mitä mä sanoisin ystävälle, joka painii samanlaisten ongelmien parissa. Kuinka mä auttaisin häntä, kuinka mä näkisin asiat silloin?hautajoki_mira

Muutos sattuu, mutta ajatus valoisammasta tulevaisuudesta uuden alun parissa auttaa jaksamaan myrskyn läpi. Jos olen valmis astumaan myrskyn silmään jo tänään, onnellisuus ja seesteisyys on päivä päivältä lähempänä. Asioiden ainainen lykkääminen vain pidentää tuskaa ja lopulta tunnemyrskyn kohtaaminen on aina edessä päin. Asioista ja vaikeista tunteista ei voi luistaa, ne on kohdattava ja käsiteltävä perusteellisesti ennemmin tai myöhemmin. Ihmisen täytyy itkeä silloin kun itkettää, tietäen että luopumisen suru ei kestä ikuisuutta ja hyvät päivät ovat hetki hetkeltä lähempänä.

Vastuu omasta onnellisuudesta on yksinomaan minulla itselläni. Aina löytyy keinoja mennä elämässä eteenpäin, vaikka asiat tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikeilta. Avaimet ongelmiin löytyy takuulla, jos ihminen on riittävän motivoitunut löytämään ne. Olen onnellinen että olen uskaltanut repiä itseni irti onnettomista suhteista, koska jälkeenpäin voin vain todeta että mun on parempi olla nyt.

 

-M