Rakkaus on vapautta valita

rakkaus-on-vapauttaOlen varsin onnekas, koska mun lähipiiri tuntuu olevan kannustava mun tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Kukaan ei ole yrittänyt kieltää minua lähtemästä. Ihmiset lähellä ovat olleet enemmän innoissaan, kuin kauhuissaan mun suunnitelmista. On suunniteltu ja iloittu yhdessä. Rakkaus haluaa pääsääntöisesti toiselle hyvää, eikä ajattele ensimmäisenä omaa napaa, kuinka minulta viedään asioita nyt pois. Rakkaus kannustaa ja osaa iloita toisen onnesta, oli kyse äidin ja lapsen välisestä rakkaudesta, ystävien välisestä rakkaudesta, tai parisuhteesta.

Rakkauden ja välittämisen syvin olemus on vapaus ja tahto toisen onnellisuudesta. Ketään ei voi pakottaa pysymään lähellä. Ei parisuhteessa, ystävyydessä, ei edes vanhemmat voi takertua lapseen ikuisesti ja yrittää suojella tätä pahalta maailmalta. Minulle suurin rakkaudenosoitus läheisiltä ihmisiltä on kannustaminen, kuuntelu ja ymmärrys.

On helppo avautua ja puhua mistä tahansa ihmisen kanssa, joka hyväksyy, vaikka olisikin asiasta eri mieltä. Eri mieltä oleminen ja tuomitseminen on kaksi täysin eri asiaa. Kahdella ihmisellä voi olla kaksi erilaista näkemystä asiasta, mutta se ei tarkoita, etteikö toisen näkemystä voisi hyväksyä ja yrittää ymmärtää. Tuomitseminen on pahinta, mitä läheinen voi tehdä, silloin yhteys toiseen katkeaa. Sitä alkaa pelkäämään, että mistä asioista toiselle ylipäätään uskaltaa puhua. Kuuntelu ja ymmärrys puolestaan luo yhteyden tunnetta, se luo avoimuutta ja sitä kautta voimakasta luottamusta toista kohtaan. Hyväksyminen ja suvaitseminen on rakkautta, ymmärrystä siitä, että ihmiset ovat erilaisia, eikä oma napa ole koko maailma. 

Voiko tossun alla olla onnellinen?

Olen pohtinut, että haluaako kukaan oikeasti olla alistuja ja tyytyä toisten ihmisten tahtoon ja mielipiteisiin aina? Tuskin kukaan siitä oikeasti nauttii, jos rakas ihminen lyttää yksilölliset toiveet ja ajatukset, ennen kuin niistä ehtii alkaa elättämään edes unelmia. Alistujan rooli on vastuun välttämistä ja sitä, ettei ihminen luota riittävästi itseensä. Yritetään välttää torjutuksi tulemista ja ristiriitoja, on helpompi olla hiljaa. Kuinka ihminen voi olla onnellinen, jos hän elää aina muiden odotusten mukaisesti? Se on varmasti raskasta ja tukahduttavaa. 

-M

Miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen?

miksi-pelottaa-sitoutua?Viime aikoina olen miettinyt, miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen? Tavallaan parisuhde on aina ollut yksi toive ja tavoite mun elämässä, mutta nyt osa minussa on alkanut epäröimään. Viimeisen neljän sinkkuvuoden aikana olen kuunnellut enemmän omia tarpeita, toiveita ja unelmia. Olen elänyt enemmän itselle ja se on tuntunut pelottavan hyvältä. 

Eniten sitoutumisessa pelottaa vapauden menettäminen. Rakkaus on vahva voima. Sinkkuna on helppo pitää puolensa, reissata, elää huolettomasti, saa luvan kanssa olla hitusen itsekäs. Asiat mutkistuvat siinä vaiheessa, kun kuvioihin astuu ihminen, jonka todella tahdot olevan onnellinen rinnallasi. Omat tarpeet ja toiveet eivät enää ole ensimmäisellä sijalla. Kilttinä ihmisenä antaudun helposti siihen ansaan, että asetan toisen tarpeet etusijalle ja unohdan itseni.

Entisessä elämässä elin liian intensiivisesti parisuhteessa. Kumppanin onnellisuus ja elämässä onnistuminen oli ensisijaisen tärkeää, mutta kuka piti huolta mun toiveista ja unelmista? Joskus joku kysyi, mitä tulevaisuudelta toivoin. Vastaus tuli automaattisesti; ”Toivon saavani onnellisen avioliiton, oman kodin ja pari lasta.” Se oli opittu kaava siitä, kuinka ihmiset aikuistuu, kuinka niiden elämän ”kuuluu” mennä. En ollut koskaan miettinyt kunnolla missä olen hyvä, tai mitä haluaisin harrastaa, mitä haluaisin tehdä elämässä. Oli tunne, että minut oli luotu vain rakastamaan ja auttamaan muita. Rakastamalla sain tunnustusta muilta, tunsin olevani tärkeä ja merkityksellinen.

Nämä sinkkuvuodet on opettanut kuuntelemaan omia toiveita ja arvostamaan enemmän itseä. Oman totuuden mukaisesti eläminen on tehnyt minusta onnellisen naisen. Kiltti ihminen jää helposti vahvemman persoonan alle parisuhteessa ja uhrautuu, ilman että kumpikaan välttämättä edes huomaa, tai tiedostaa sitä. Menneissä suhteissani mies on usein ollut määrätietoinen, kovaluonteinen johtajapersoona. Olen altis ihastumaan sellaiseen mieheen, mutta viime vuosina olen kääntänyt enemmän katseeni miehen sisälle. Löytyisikö tuosta ihmisestä herkkä, romanttinen ja myötätuntoinen persoona, sellainen mies jonka itseasiassa tarvitsen rinnalleni ollakseni onnellinen parisuhteessa.

Neljän vuoden sinkkuus on ollut kasvattaavaa. Edelleen mä toivon, että jossain tulevaisuudessa odottaa rakastava mies, oma koti ja pari lasta, mutta sen lisäksi minulla on liuta omia toiveita. Täytyy kunnioittaa myös itseään, eikä omaa elämän tietä saa hukata toisen onnellisuuden vuoksi.

-M