”Olisi pitänyt”

Joku aika sitten juttelin erään minua huomattavasti vanhemman henkilön kanssa tulevaisuuden suunnitelmista. Ennenkuin pääsin loppuun, hän sanoi ”Olet niin rohkea, minunkin olisi pitänyt” Jäin miettimään tätä. Olenko mä muka rohkea? Mulle se, että menee tavotettaan kohti on itsestäänselvyys. Se on elämän suola.  Eikä unelmien toteuttaminen mielestäni katso ikää, koskaan ei ole liian myöhäistä. Olen päättänyt, että mun suusta ei kuule lausetta ”Olisi pitänyt”.

Mutta olenko aina ollut rohkea? Ei, en ole.

evvvvvve

Usein pelkäämme sitä, mikä on meille tuntematonta. En ole suinkaan aina ollut rohkea. Ennen rohkeuteni oli vain kuori. Muistan kun nuorempana kiven kovaa väitin, että en ikinä halua ulkomaille. Itkin kun äiti puhui Espanjaan muutosta. Olin ennakkoluuloinen, olin tottunut liian  turvalliseen. Elin omassa turvallisessa kuplassani ja vieroksuin kaikkea uutta. Vasta 17-vuotiaana kun monta ihmissuhdetta kariutui, uskalsin astua kuplasta pois. Tai en mä astunut, jouduin väkisin tilanteeseen, jossa jouduin selviämään yksin. Ajattelin että ei ollut enää mitään menetettävää. Päätin laittaa kaasun pohjaan ja hypätä tuntemattomaan. Eikös tulokset tapahdu epämukavuus alueella?

Koen, että olen onnellisempi kuin koskaan tällä hetkellä. Rohkeus on parasta mitä olen oppinut viimeisen neljän vuoden aikana. Nykyään pääsen haastamaan itseni arjessa joka päivä.  Elämässäni on päivittäin väriä. Aluksi uudet tilanteet jännittivät, kädet hikoilivat, ääni värisi ja vatsassa oli perhosia. Nykyään kohtaan jännittäviä tilanteita päivittäin. Kun sydämeni alkaa hakkaamaan, nautin siitä tunteesta. Ennen pidin jännitystä epämukavana. Nykyään ajattelen jännitystä positiivisena tunteena.  ”Ihanaa, kehoni valmistautuu hyvään suoritukseen. Tämä adrenaliinin määrä. Tunnen olevani elossa!”

Olen pikkupaikasta kotoisin. Muutin 16-vuotiaana pois kotoa toiseen kaupunkiin. 19-vuotiaana tylsistyin. Lähdin Lontooseen pariksi kuukaudeksi. Sieltä tulin Helsinkiin. Täällä ollaan edelleen, mutta pian on taas aika vaihtaa maisemaa. Rakastan olla reissun päällä.  Kun ajattelen itseäni 17-vuotiaana, nykyään peilistä katsoo melko erilainen tyyppi vaikka siitä onkin vain neljä vuotta. Suoraan sanottuna, entinen elämäni oli ihan hyvää, mutta olin katkera. Olin katkera, siitä että en uskaltanut. Arvostelin enemmän muiden valintoja ja elämää, koska olisin halunnut olla heidän tilallaan. Kaikilla oli kaikkea mutta minulla ei ollut mitään. Nykyään olen kiitollinen kaikesta kokemastani. Oma elämäni on niin jännittävää, että en ehdi pohtia muiden elämää. Olen oppinut sanomaan asioille KYLLÄ!

evvve_1

Persoonissa on tottakai eroja. Jotkut ovat enemmän hitaasti syttyvää tyyppiä, kun taas toiset hyppäävät suoraan kohti tuntematonta. Toiset osaavat nauttia pienistä iloista kun taas toiset tarvitsevat enemmän äksöniä.  Meitä on moneen lähtöön. Pointtina oli kuitenkin se, että rohkeus ei ole luonteenpiirre. Sen voi jokainen meistä oppia, vaikka se ei helppoa tule olemaan. Rohkeus on jo sisälläsi.

 Täällä  kuplan toisella puolella elämä on välillä pelottavaa, mutta sen arvoista! 😉

-Eve