Elämä on valintoja

Olipas työn ja tuskan takana, että sain aikaiseksi avata koneen ja kirjoittaa vihdoin ajatuksiani ylös. Viimeiset pari kuukautta ovat ehdottomasti olleet elämäni parhaimpia. Tulin just vedestä tähän hotellille lounaalle. Varpaissani on edelleen hiekkaa ja silmät punottavat merivedestä. Aallot oli tänään aika killereitä, mut hauskaa oli vaikka tulikin pyörittyä pariin otteeseen pesukoneessa. Sain kuitenkin pari täydellistä aaltoa joten fiilis on mieletön.

Tuntuu, että meidän blogi on nykyään enemmän Miran blogi kun meidän yhteinen. Miralla on nyt hyvä meininki kirjottamiseen, mun taas on ollut vaikeaa löytää edes hetkeä, että ehtisin kirjoittaa. Täällä jos jossain olen tajunnut, että mut on luotu liikkumaan. Rakastan vedessä olemista ja sitä adrenaliinia mitä saan surffauksesta. Vaikka ajoittain kaipaan läheisiäni suomessa, olen tajunnut, että läheiset eivät yksin voi tehdä minua onnelliseksi. Mulla on oltava suunta, se oma juttu minkä takia haluaa nousta sängystä. Toisaalta ilman läheisiäni en olisi nyt täällä. Olen saanut heiltä valtavan tuen reissuilleni. Olen lähes päivittäin yhteydessä ystäviini ja perheeseeni. Tiedän, että täällä on aina yksi paikka minne voin mennä. Voin aina palata suomeen.

Elämä on valintoja. Valitsin -ei niin turvallisen tien. Se tie on osottautunut oikeaksi minulle. Koen olevani onnellisempi kuin koskaan, koska olen vapaa tekemään mitä haluan. Toisille tälläinen elämä ei sopisi ollenkaan. Ymmärrän, että monelle varsinkin suomalaisille turvallisuus on todella tärkeä arvo. Moni kyllä puhuu, että haluaisi elämää samalla tavalla, mutta ei kuitenkaan uskalla lähteä. Silloin sitä ei vaan halua tarpeeksi. Mä varmaan elän nyt sitä puoliksi menetettyä teini-ikää. Aloitin fitneksen jo 17-vuotiaana ja harrastin sitä neljä vuotta. Neljä vuotta elämäni oli todella kurinalaista ja suunniteltua. Rehellisesti sanottuna olen todella onnellinen, että pääsin siitä kuplasta pois vaikka laji toikin minulle paljon. Fitneksen jälkeen olen oppinut nauttimaan elämästä. Bikini fitness myös opetti sen, että kaikki on mahdollista jos vain uskoo itseensä ja on valmis tekemään duunia unelmiensa eteen.

Surffit alkaa olla surffailtu täällä Balilla ainakin toistaiseksi, sillä päätin palata Ausseihin vielä pariksi kuukaudeksi töihin.  Innolla odotan mitä tuo reissu tuokaan tullessaan! Saa nähdä oliko se oikea valinta 😉

As long as you’ve got passion, faith, and are willing to work hard, you can
do anything and have anything you want in this world.

<3:Eve

 

(Visited 1 312 times, 1 visits today)
eveheikkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta