Sixpäkki on ainut tie onneen

Vuosien varrella on jonkin verran tullut selailtua erilaisia fitness-blogeja. Kaikki blogit mitä itse seuraan ovat jollain tapaa minulle motivoivia ja kirjoittajalla on fiksuja ajatuksia hyvinvoinnista. Eilen eksyin facebookin kautta erääseen blogiin jota en normaalisti seuraa ja en voinut uskoa millaisia juttuja osa fitness-ihmisistä kirjoittaa. Kerta toisensa jälkeen joidenkin blogeista tulee vaikutelma, että sixpäkki on ainut tie onneen. Nykypäivän pinnallisuuden myötä on tullut fiilis, että kropan ulkomuoto olisi kaikki kaikessa. Aivankuin kaikkien ihmisten motivaatio urheilulle olisi vain sixpäkki. Mielestäni pitää olla aika yksinkertainen ihminen jos ajattelee, että ainut syy liikkua on biitsikunto. En todellakaan halua osoittaa sormella ketään, enkä edes puhuisi koko asiasta ellen itse olisi kokenut laihdutusprosessia. 

 

Vielä reilu pari vuotta sitten mulla oli tosiaan ne kaikki vatsapalikat näkyvissä. Posket lommollaan vedin treeniä, treenistä toiseen. Mulla ei ollut muuta sisältöä silloin elämässä kuin treeni, eihän mulla edes ollut aikaa muulle. Treenasinhan mä sentään 12 kertaa viikossa. Siinä hetkessä ajattelin olevani onnellinen ja hyvinvoiva. Huomaamattani olin oravanpyörässä, missä lihaksikkaasta vartalosta oli tullut ainoa päämäärä elämässä. Silloin helposti unohtaa, mikä elämässä onkaan tärkeää. Uskokaa tai älkää, siitä oli todella vaikea päästä pois. Nyt kun katson kuviani parin vuoden takaa, näen kaikkea muuta kuin hyvinvoivan ja tasapainoisen nuoren naisen.  Kuvissa näen eksyneen tytön, joka haluaa huomiota, koska ei tiedä minne päin elämässä on menossa. Treeni oli oiva keino peittää elämässä vallitseva tyhjyys. Olin kuin laiva ilman todellista satamaa. 

Tänä päivänä istun tässä 10 kiloa isompana ja väintäänkin yhtä paljon onnellisempana. Peilistä katsoo mielestäni paljon kauniimpi henkilö, sekä fyysisesti että henkisesti.  Olen saanut taas otteen todellisesta minästäni. Mulla on aikaa ja energiaa panostaa ihmissuhteisiin. Harrastan lajeja joita rakastan. Opiskelen aihetta joka todella kiinnostaa minua. Voin hyvin sekä henkisesti, että fyysisesti. Kaikenlisäksi pystyn parempiin suorituksiin ja mulla on vielä parempi kunto! Tuleville asiakkailleni haluan painottaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Henkinen hyvinvointi on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin fyysinenkin. Keho ja mieli pelaavat yhteen. Se, että sulla on sixpäkki ei yksinään tee susta onnellista. Älkää siis kadehtiko pelkästään heitä kenellä on sixpäkki, vaan heitä jotka ovat onnellisia ja hyvinvoivia. Se on asia mitä meistä jokaisen tulisi vaalia, oma hyvinvointi.

<3:Eve

Uusi alku

Istun tällä hetkellä kallioilla meren rannassa. Vesi on kirkkaan sinistä ja kuulen vaan meren huminan. Kauvempana nään kun jengi surffaa aalloissa, onneks mäkin pääsen illalla veteen. Täällä meren lähettyvillä on jotenkin tosi rauhottava kirjottaa. Tulee semmonen luova fiilis kun tuijottaa vaan kauvas merelle.  Mul on semmonen fiba, että oon joskus käyttäny tätä otsikkoo ennenkin, no mutta anyway.. Nyt tää on sit mun ihan ikioma blogi. Uudet bannerit ja muut on vielä suunniteltava, mutta tästä eteenpäin jatkan sit kirjottamista yksin. Tuntuu vähän hassulta kun kirjotettiin Miran kanssa kuitenkin melkein kaksi vuotta yhdessä. Nyt mä sit jatkan siitä mihin jäin, samalla tavalla kun ennen fitnesshäiriötä eli kirjotan yksin. 

 

Oon alottanu uuden elämän täällä Ausseissa, mitä en ois ikinä uskonu lähtiessäni Indoihin. Mullahan oli puolen vuoden viisumi Indonesiaan mistä käytin reilut kaksi kuukautta. Elämä osaa aina yllättää yhä uudelleen ja uudelleen. Täällä sitä nyt ollaan Ausseissa taas. Alku oli melkonen shokki, kun täällä oli niin kylmä verrattuna Baliin. Balillahan oli aina lähes 30 astetta lämmintä ja täällä Sydneyssä lämpötila on ollut 20 astetta. Niin se kroppa vaan nopeesti tottuu eri lämpötiloihin. Onneks täällä Sydneyssäkin on ruennut nyt lämpenemään. Asun tällä hetkellä Bondilla noin 30min kävellen biitsistä. Mä todella rakastan tätä paikkaa! En ois viime keväänä täällä käydessäni uskonu, että vielä asuisin täällä. Bondi tuntu jo sillon kodilta.

 

Aika on mennyt täällä todella nopeasti ja paljon on kerennyt tapahtumaan lyhyessä ajassa. Olen oppinut, että mikäään ei tule väkisin hampaat irvessä vääntämällä vaan oon vaan antanu asioiden tulla mun elämään. Oon tehny kaikki mun valinnat fiilis pohjalta ja tähän mennessä valinnat on osottautunu oikeiksi. En tiedä teistä, mutta mä uskon kohtaloon. Suomes ollessani mul oli vaan pakottava tarve päästä pois. Ihan kuin joku ois kutsunu mua tai joku mut vaan pakotti liikkeelle. Kun antaa virran viedä, löytää itsensä mitä mahtavemmista paikoista ja tapaa ihania ihmisiä.

Tänään laitoin hakupaperit menemään College of Sports & Fitness, eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan aloitan opiskelut tammikuussa ja musta tulee vihdoin oikea liikunnanohjaaja! Se tietää seuraavaa kahta vuotta täällä Ausseissa. Enkä voi kyllä valittaa! Välillä kun herään täällä aamusin, kelaan et onks tää unta. Täälläkin on tietysti arki, mutta se on vaan niin erilaista. Aurinko paistaa ja on semmonen rentoilmapiiri. Jengi tulee duunist puku päällä mut surffilauta kainalos. Rennosti mutta tosissaan. 😉 Mun täytyy myöntää, että tälle mun loputtomalle ilosuudelle on muukin syy kun vain ihmiset ja rento ilmapiiri. Mulle kävi klassiset eli mitä monelle mimmille käy kun ne lähtee Australiaan. 😉 Enpä ois uskonu, että mun elämään astelee täällä maailman toisella puolen ihminen, joka vie jalat alta samantien. Kyllä kannatti odottaa <3 Tulipa vähän sekavaa tekstiä, mutta siinä tärkeimmät kuulumiset. Nyt lähen surffille.

Ihanaa joulun odotusta sinne Suomeen!

<3:Eve