Uusi alku

Istun tällä hetkellä kallioilla meren rannassa. Vesi on kirkkaan sinistä ja kuulen vaan meren huminan. Kauvempana nään kun jengi surffaa aalloissa, onneks mäkin pääsen illalla veteen. Täällä meren lähettyvillä on jotenkin tosi rauhottava kirjottaa. Tulee semmonen luova fiilis kun tuijottaa vaan kauvas merelle.  Mul on semmonen fiba, että oon joskus käyttäny tätä otsikkoo ennenkin, no mutta anyway.. Nyt tää on sit mun ihan ikioma blogi. Uudet bannerit ja muut on vielä suunniteltava, mutta tästä eteenpäin jatkan sit kirjottamista yksin. Tuntuu vähän hassulta kun kirjotettiin Miran kanssa kuitenkin melkein kaksi vuotta yhdessä. Nyt mä sit jatkan siitä mihin jäin, samalla tavalla kun ennen fitnesshäiriötä eli kirjotan yksin. 

 

Oon alottanu uuden elämän täällä Ausseissa, mitä en ois ikinä uskonu lähtiessäni Indoihin. Mullahan oli puolen vuoden viisumi Indonesiaan mistä käytin reilut kaksi kuukautta. Elämä osaa aina yllättää yhä uudelleen ja uudelleen. Täällä sitä nyt ollaan Ausseissa taas. Alku oli melkonen shokki, kun täällä oli niin kylmä verrattuna Baliin. Balillahan oli aina lähes 30 astetta lämmintä ja täällä Sydneyssä lämpötila on ollut 20 astetta. Niin se kroppa vaan nopeesti tottuu eri lämpötiloihin. Onneks täällä Sydneyssäkin on ruennut nyt lämpenemään. Asun tällä hetkellä Bondilla noin 30min kävellen biitsistä. Mä todella rakastan tätä paikkaa! En ois viime keväänä täällä käydessäni uskonu, että vielä asuisin täällä. Bondi tuntu jo sillon kodilta.

 

Aika on mennyt täällä todella nopeasti ja paljon on kerennyt tapahtumaan lyhyessä ajassa. Olen oppinut, että mikäään ei tule väkisin hampaat irvessä vääntämällä vaan oon vaan antanu asioiden tulla mun elämään. Oon tehny kaikki mun valinnat fiilis pohjalta ja tähän mennessä valinnat on osottautunu oikeiksi. En tiedä teistä, mutta mä uskon kohtaloon. Suomes ollessani mul oli vaan pakottava tarve päästä pois. Ihan kuin joku ois kutsunu mua tai joku mut vaan pakotti liikkeelle. Kun antaa virran viedä, löytää itsensä mitä mahtavemmista paikoista ja tapaa ihania ihmisiä.

Tänään laitoin hakupaperit menemään College of Sports & Fitness, eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan aloitan opiskelut tammikuussa ja musta tulee vihdoin oikea liikunnanohjaaja! Se tietää seuraavaa kahta vuotta täällä Ausseissa. Enkä voi kyllä valittaa! Välillä kun herään täällä aamusin, kelaan et onks tää unta. Täälläkin on tietysti arki, mutta se on vaan niin erilaista. Aurinko paistaa ja on semmonen rentoilmapiiri. Jengi tulee duunist puku päällä mut surffilauta kainalos. Rennosti mutta tosissaan. 😉 Mun täytyy myöntää, että tälle mun loputtomalle ilosuudelle on muukin syy kun vain ihmiset ja rento ilmapiiri. Mulle kävi klassiset eli mitä monelle mimmille käy kun ne lähtee Australiaan. 😉 Enpä ois uskonu, että mun elämään astelee täällä maailman toisella puolen ihminen, joka vie jalat alta samantien. Kyllä kannatti odottaa <3 Tulipa vähän sekavaa tekstiä, mutta siinä tärkeimmät kuulumiset. Nyt lähen surffille.

Ihanaa joulun odotusta sinne Suomeen!

<3:Eve

#Ei filtterii

Oon tässä viime päivinä vähän miettinyt tätä meidän blogia. Musta on hauskaa, että mun piti kirjottaa tänne treeneistä ja oon tehny ehkä pari postausta treenaamisesta 😀 En suinkaan ole lopettanut treenaamista. Treenaan edelleen kovaa. Kirjoitin treeneistäni kolme vuotta joten tällä hetkellä niistä kirjoittaminen tuntuu tylsältä vaihtoehdolta. Toki jos olette kiinnostuneet kuulemaan lisää treeneistäni voin tehdä niistä postauksen.

Sain hyvän postaus idean eräältä tyypiltä tossa kesän lopussa ja päätin kirjoittaa siitä nyt. Tarkotuksenani ei ole todellakaan sanoa mikä on oikein ja mikä on väärin. Tarkoituksenani on herättää ajatuksia. Istun tässä sängyllä aivan liian suuri huppari päällä ja tukka takussa. Tunnen itseni niin pieneksi ja se on helpottavaa. Mä olen vain minä. Mun ei tarvitse esittää tai olla mitään muuta. On todella vapauttavaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Täällä ollessani olen saanut paljon positiivista palautetta meikittömyydestäni. Olen ollut siitä todella yllättynyt, koska välillä suomessa mulla oli melkoinen sotamaalaus ulos lähtiessäni. Rehellisesti sanottuna ajattelin olevani hyväksyttävämpi meikin kanssa, vaikka en aina meikkiä käyttänytkään.

Vertaa instagram kuvani alla:

Melkoinen ero eikö vain?  Mielestäni ensimmäisessä kuvassa näytän siltä, miltä kaikki muutkin tänä päivänä somessa näyttävät. Jälkimmäisessä kuvassa tunnen olevani enemmän minä.

Ennen en pitänyt instagramistani, tein sitä enemmän muille. Sillon mulla oli 7 000 seuraajaa enemmän kun nyt. Tänä päivänä on helppo saada hyväksyntää somessa. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Meidän jokaisen perustarve on tulla hyväksytyiksi. Mua vaan kauhistuttaa ajatus, että jos hyväksyntä tulee vain ulkokuoren perusteella. Mikäli itseluottamus perustuu vain instagram seuraajien ja tykkääjien varaan, se ei ole kovin kestävää ja loppupeleissä melko raskasta. Sitä pitää ylläpitää jatkuvasti ja ulkonäkö on kuitenkin niin katoavaa. Mitä tapahtuu jos olet tunnettu fitness mimmi ja yhtäkkiä lihotkin 20kiloa tai toisin päin, olet tunnettu kurveistasi mutta sitten laihutkin äkillisesti? Pitää olla tosi vahva mimmi, että kestää ulkonäköön liittyvän kritiikin. Sen takia varsinkin meillä nuorilla olisi hyvä olla muutakin sisältöä elämässä kuin ulkonäkö. Ennen itse lisäsin kuvia vain siksi, että saisin huomiota ja hyväksyntää. Entinen profiilini ei ollut yhtään itseni näköinen. Ystäväni antoivat moneen otteeseen palautetta, että olen ihan erilainen mitä some statukseni antaa olettaa.  Nauran kun mietin, että aina piti saada täydellinen kuva jostain tilanteesta ja todellisuudessa se hetki saattoi olla ihan perseestä. ”Noh saimpahan hyvä kuvan edes” Ajattelin. Olen sitä mieltä, että ikimuistoiset hetket pitää elää myös todellisessa elämässä eikä vain ruudun läpi.   Loppuenlopuksi eihän sillä ole väliä miltä elämämme näyttää muille, vaan sillä miltä elämämme näyttää meille itsellemme.

Onko sun some sun itsesi näköinen vai esitätkö jotain muuta mitä olet?

Miksi sä lisäät kuvia nettin? Haluatko huomiota? Hyväksyntää?

Jotain muuta?

<3:Eve