Koti-ikäväkö?

Siitä kun viimeksi kirjotin onkin aikaa. Nykyään mun arki on vaan niin kiireistä koulun ja muiden juttujen kanssa, että ei tahdo olla aikaa edes istua alas ja avata läppäriä. Tänään mulla ois ollu normaalisti koulupäivä, mutta kadotin äänen viime viikoloppuna ja liikunnanohjaajana toimiminen ilman ääntä ei oikein toimi.

Viimeset puoli vuotta on mennyt todella ripeästi. Tuntuu uskomattomalta, että oon jo puolessa välissä mun koulua. Mun mielestä, se että aika menee nopeasti on hyvä merkki. Se tarkoittaa mulle sitä, että nautin mun elämästä niin paljon, että en edes huomaa ajankulkua. Kerkesin kuukausi sitten myös piipahtamaan suomessa ja siitä jäikin ihanat muistot. Kaksi viikkoa oli sopiva aika nähdä perhettä ja ystäviä. Asia mikä mut yllätti täysin oli, että mulle tuli koti-ikävä. Ikävä tänne Ausseihin. Tietysti eniten ikävöin ihanaa poikaystävääni, mutta ikävä tuli myös omia rutiineja. Surffausta, tanssia, työtä ja kavereiden kanssa hengailua biitsillä. Mulla ei oikein koskaan ollut kunnon rutiineja kun asuin vielä suomessa. En vain löytänyt mulle niitä sopivia juttuja. Täällä ausseissa taas tuntuu, että on liikaakin asioita mitä tehdä ja puuhailla. Tulevaisuuden suunnitelmat näyttää siltä, että jään tänne Ausseihin pidemmäksi aikaa. Me rekisteröitiin poikaystäväni kanssa meidän parisuhde ja haetaan yhdessä oleskelulupaa ausseihin. En tiedä vielä onko Australia mulle se koti minne haluan jäädä, mutta tällä hetkellä Aussit tuntuu hyvältä. Rehellisesti sanottuna mun unelma on muuttaa jossain vaiheessa eurooppaan lähemmäksi perhettä ja ystäviä. Jonnekkin missä voi surffata ja missä on lämmin, mutta aika näyttää.

Vaikka täällä maailman toisella puolella on aurinkoista ja rentoa, täälläkin on silti myös ne huonot päivät. Ne päivät kun ei tekis mieli nousta sängystä ja tuntuu, että mistään ei tuu mitään. Tähän kaikkeen tuo omat haasteensa kieli. Työskentely englanniksi ja opiskelu englanniksi ja ne ihmiset jotka mut tuntee, tietää että mun englanti oli 6 vielä yläkoulussa. Eli englanti ei ole koskaan ollut mulle helppoa. Vasta nyt puolentoista vuoden reissaamisen jälkeen voin sanoa, että mun englanti on hyvä. Semmosta se elämä on ihan kaikkialla. Ilman pahaa ei ole hyvää. Jos ei uskalla hypätä, ei varmasti mitään saavutakkaan. Tiedän, että moni siellä haaveilee reissuun lähtemisestä, siitä vapaudesta mitä reissun päällä oleminen tuo. Älä mieti enää, vaan lähde! Mä lähin yksin ilman päämäärää ja luotin vaan vaistoon,  että tää on oikein. Löysin rakkaan harrastuksen, työn mitä haluan tehdä ja ennen kaikkea miehen kenen kanssa näen tulevasuuden yhdessä. Tietysti en voi tietää, mitä tulevaisuus tuo, mutta olen varma, että ikinä en tule katumaan päätöstäni lähteä. Mä koen, että mun elämä on tällä hetkellä todella rikasta ja sopivan haastavaa. Tylsäkään päivä ei ole täällä tylsä.

<3:Eve

(Visited 1 times, 1 visits today)
eveheikkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta