Kuntosalia vai kuviokelluntaa?

Kaikki coolit tyypit käyvät salilla. Nykyään varsinkin somessa arvostetaan sitä, että vatsapalikat piirtyvät kauniisti näkyviin ja että hauis on isompi kuin pääsi, olit sitten nainen tai mies. Mielenkiintoista on ollut nähdä kuinka monet jättävät taakseen entisen rakkaan harrastuksen mm. jääkiekon, koska kuntosaliharjoittelu on vienyt mennessään. Mutta onko punttien nosto ainoa oikea tapa? Voisitko esimerkiksi tehdä sitä toisen lajin ohella?  Huolehditko myös aerobisesta kunnostasi? Mun mielestä olisi huomattavasti siistimpää katsoa videoita ja kuvia mistä välittyy liikunnan ilo. Aito rakkaus lajiin.

Viime kesänä oltiin kaverini kanssa katsomassa höntsäfutisturnausta. Siinä pelissä oli oikea meininki! Kun joukkue teki maalin, musiikki soi ja valmentaja syöksyi kentälle tanssimaan joukkueen kanssa. Vaikka olin vain katsomassa, tunsin sen hyvän energian mikä pelaajista huokui. Mäkin haluan! Siinä hetkessä tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt. Tajusin, että en muista viimeisestä kolmesta vuodesta muuta kuin fitneksen. Sanoin ensimmäistä kertaa ääneen ”mä lopetan, en jaksa tätä enää” . Tarkoitin  kisaamista bikini fitneksessä. Siitä päivästä lähtien olen ajatellut, että liikunnan PITÄÄ olla hauskaa. Mitä järkeä tuhlata elämässä aikaa niiden asioiden tekemiseen mistä ei edes nauti?

Kuva: Nikita Tikka Vaatteet: Boombody

Mä itse urheilin ennen siksi, että halusin voittaa ja olla paras. Siinä ei ole mitään pahaa jos haluaa kehittyä ja olla paras, kunhan pidät huolen siitä, että sydän on mukana. Mielestäni urheilun tulisi olla niin hauskaa, ettet parhaimmillaan edes huomaa liikkuvasi!  Tuntuu, että nykyään yhä useampi liikkuu VAIN pinnallisista syistä. Vielä tänäkin päivänä multa tullaan kysymään: ”Paljon kyykkäät”,  tai mulle sanotaan ”Sun kanssa ei varmaan voi olla jos ei käy salilla”

Mitä väliä sillä on, että käytkö salilla vai harrastatko kuviokelluntaa? Mun mielestä on siistiä nähdä, että sulla on intohimo jotain asiaa kohtaan, oli se mikä tahansa. Loppujen lopuksi mitä väliä, että näkyykö vatsalihaksesi ja onko olkapääsi pyöreät? Paljon hienompaa on nähdä mihin sä pystyt sun keholla. Hyvä kroppa tulee siinä sivussa. Haastan jokaisen kokeilemaan tai edes harkitsemaan jotain uutta lajia 😉

-Eve

(Visited 2 397 times, 1 visits today)
eveheikkinen

13 vastausta artikkeliin “Kuntosalia vai kuviokelluntaa?”

  1. Ihana kirjoitus! Itellä vähän sama, tosin en oo kisannu mutta pari viime vuotta lähinnä tehny vaan salitreeniä ja kytänny syömisiä, motivaattorina pelkkä ulkonäkö. Vasta nyt joulun jälkeen oon saanu syömiseen rentouden ja ennenkaikkea löytäny liikunnan ilon! Eniten varmaan vaikutti koulun lentisturnaukseen osallistuminen, meillä oli huikee joukkue ja pärjättiinki hyvin. Nyt liikun paljon monipuolisemmin ja nautin siitä ihan oikeasti!

    • Kiitos 🙂 Kiva kuulla, että olet löytänyt taas liikunnan ilon! Joukkue vaikuttaa kyllä niin paljon. Porukassa on aina kivempi liikkua. Tsemppiä treeneihin! 🙂

  2. Susta välittyy semmonen kuva oli sitte instassa tai täällä että tyrkytät ihmisiä lopettamaan salin ja tekemään jotain muuta kun oikeesti vaan sulla itselläsi on siihen saliin lanka palanu. Miks oletat että muilla olis?
    Ja siis en usko että tota haet mutta tämmösen kuvan susta saa sun tekstin perusteella; miten ois kivempi saaha muita kuvia kuin salikuvia. Tiesitkö että instassa hakusivulla tulee kuvia aiheista mitä itse on eniten katsonut. Voit siis vaikuttaa siihen, että sieltä tulisi enemmän kuviokellunnan kuvia.

    • Kiitos kommentistasi! Onpa ikävä kuulla, että olet saanut semmoisen kuvan. Enkä missään nimessä halua vaikuttaa mitenkään katkeralta. Mun kaveriporukassa kaikki käy salilla ja suurin osa harrastaa fitnesstä. Olen edelleenkin sitä mieltä, että kuntosaliharjoittelu on hyvästä kuhan siitä nauttii. Mutta jos käy salilla vain sen takia että se on trendi siinä ei ole mielestäni järkeä. Tulevaisuudessakin blogimme tarkoituksena on tuoda myös muita liikuntamuotoja esille niille jotka ovat kiinnostuneita muista lajeista. Olisi tyhmää jos kirjottaisin kuntosaliharjoittelusta kun en enää tee sitä. Instagramissa päätän itse ketä seuraan, mutta puhuin yleisesti somesta. Mulla on itsellänikin ”pullistelu” kuvia instagram täynnä. Hyvää kevään jatkoa ja tsemppiä treeneihin! 🙂

    • Jos sun mielestä salilla haetaan vain näkyviä vatsalihaksia, pyöreitä olkapäitä ja pulleita hauiksia, niin se on se jäävuoren huippu. Jos sä oot pitkään liikkunu fitness-piireissä, eläny fitnestä, syöny fitnestä ja sun kaveripiiri harrastaa fitnestä, niin eiköhän sulla oo melko vääristynyt kokonaiskuva tilanteesta. Ei ”kaikki” harrasta fitnestä. Kuntosaleilla 80% ihmisistä on ihan tavallisia kuntoilijoita, jotka treenaavat salilla muun liikunnan ohessa ja eivät todellakaan hae mitään näkyviä vatsapalikoita ja alle kympin rasvoja. Jos sä ite oot kyllästynyt fitnekseen, niin se on sun juttu, älä yleistä turhaan.

      Tää fitness on nyt noussun nykyajan trendiksi ja tulee haihtumaan taka-alalle 2-4 vuoden sisään. Sitten tulee jokin toiden buumi. Ja miks helvetissä joku ei vois liikkua trendin mukana? Ostetaanhan vaatteitakin tiettyjen trendien mukaan. Autoja ostetaan tiettyjen trendien mukaan. Ihmiset ovat kautta aikojen syöneet trendien mukaan. Mitä pahaa siinä on, jos perus Pertti saadaan näiden trendien avulla sohvan pohjalta liikkumaan?

      Kuten sanoit, on olemassa paljon muitakin urheilulajeja kuin fitness ja kuntosaliharjoittelu. Itse harrastin kilpatasolla hiihtoa ja olen ikäni liikkunut kestävyyslajien piireissä. Samalla tavalla siellä haetaan muotoa kroppaan ja rasvaprosenttia alemmas, vaikka ei salilla käytäisikään. Samalla tavalla siellä vaaditaan urheilullista vartaloa, jotta voi pärjätä omassa lajissaan huipulla. Ja sanoin siksi huipulla, koska jos sä puhut fitneksestä, niin se on kovaa kilpaurheilua ja silloin ollaan tekemisissä melko marginaalisen harrastajaryhmän kanssa. Olipa laji mikä tahansa, niin huipulle pääsemisen ehtona on tiukka ruokavalio, tiukka ohjattu treenaaminen ja kropan muokkaaminen lajin vaatimuksen mukaiseksi.

      Eli, älä turhaan syyllistä kuntosaliharjoittelua LAJINA, jos itse olet siihen kyllästynyt. Samat kurinalaisuudet pätevät ihan kaikissa urheilulajeissa. Katsoppa netistä paljonko on harrastajamääriä hiihdossa, jalkapallossa, jääkiekossa, yleisuheilussa ja muissa lajeissa ja vertaa sitten sitä porukkaan tähän hypetettyyn fitnekseen! Puhutaan todella marginaalisesta porukasta. Ja nyt kun teillä fitnesskuplassa olevilla alkaa kuplat puhkeilla, niin älkää nyt herran jumala alkako netissä sönköttää jotain yleistä suomalaisesta urheilukulttuurista oman lajin kautta katsottuna!! Ette te ole maailman napa fitneksenne kanssa ja ”kaikki” eivät todellakaan harrasta mitään fitnestä!

    • Kiitos kommentistasi. Tulkintoja on yhtä paljon kuin lukijoita 🙂 Hyvää kevättä ja tsemppiä treeneihin!

  3. Mulla on ollut pitkään samat fiilikset mielessä! Mä aloin pari vuotta sitten pitkästä aikaa uimaan, vaikka en ollut uinut kunnolla sitten ala-asteen jälkeen. Mulle oli tosi iso kynnys mennä uimaan ja vetää jotain muutakin kun perus rintaa (vaikka sitäkin siellä suurimman osan ajasta vedän :D) koska kroolatessa ja selkää uidessa tuli just semmonen olo että mitäköhän hittoa mä teen 😀 Mutta salilla välillä tuntuu, että kaikki täytyy tehdä niin prikulleen oikein tai muuten joku katsoo ja miettii, että ompa huono asento tolla. Uimassa meitä on mummoja ja minä ja rennompi fiilis, ja on kiva tehdä jotain missä ei välttämättä ole niin hyvä! Oon tänä vuonna käynyt myös suunnistamassa ja aloittanut pyöräilyn, ja yritän aina välillä saada kavereita pelaamaan sulkapalloa, futista puistoon ja squashia. Moni kaveri sanoo mulle, että ”voi vitsi, tykkäsin koulussa aina suunnistuksesta/uinnista/luistelusta”, mutta sanoo että ei ole 10 vuoteen lajia harrastanutkaan, ainoa mitä tehdään on kuntosali. Musta on harmi, että niin moni ei uskalla kokeilla jotain uutta, koska esim. joku futis puistossa kavereiden kanssa on raskasta kun sitä vetää puolitoista tuntia, eikä siihen tarvita muuta kun pallo, mutta ehkä se ei vaan ole tarpeeksi muodikasta. Toki tykkään käydä salilla, mutta siellä saan kyllä harvoin samat fiilikset kun jos pelaa kaveriporukan kanssa jotain ja oma tiimi voittaa.

    • Hei onpa kiva kuulla että muillakin samoja fiiliksiä 🙂 Hyvä että olet löytänyt lajeja mistä pidät ja liikut monipuolisesti. Olis kyllä ihan mahtavaa pelailla kavereiden kanssa puistossa niinkuin ennen. Semmosta hauskaa yhdessä tekemistä 🙂 Vaikka kuntosalin ohella. Myös noi muut lajit kuulostaa mielenkiintosilta. Pitää itsekkin kokeilla! Hyvää kevättä ja tsemppiä treeneihin 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta