läheisriippuvainen

Poika- tai tyttöystäväsi kertoo lähtevänsä viettämään iltaa frendien kanssa pitkästä aikaa. Sinä olit kuitenkin suunnitellut, että tekisitte jotain yhdessä kumppanisi kanssa, niin kuin joka ikinen viikonloppu. Miten kumppanisi voikaan olla niin julma, että jättää sut YKSIN kotiin kököttämään koko illaksi ja lähtee itse viettämään hauskaa iltaa frendiensä kanssa. Koet kamalaa vääryyttä ja kaltoin kohtelua. Tuohdut ajatuksesta ja annat hänen kuulla kunniansa. Sen sijaan, että soittaisit itse frendeillesi tai keksisit OMAA tekemistä, angstaat himassa ja vakoilet somen kautta mitähän kumppanisi puuhaa. Saatat myös soittaa pari vihaista puhelua perään ja tiedustella missä hän menee ja kenen kanssa. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta! Tälläistä on tapahtunut ennenkin. Miten kumppanisi voikaan olla niin julma ja itsekäs, että hänellä on omakin elämä?

Tälläistä saa kuulla aika usein. Mikä on mielestäni melko surullista. Itseasiassa tälläiset keskustelut saa mussa vaan kylmätväreet aikaseksi. Samaan aikaan tyyppi väittää rakastavansa toista, mutta samalla yrittää omistaa hänet. Mulle itselleni vapaus on yksi suurimmista arvoista. En voisi kuvitella olevani suhteessa missä mulla ei olisi omaa elämää tai että toinen yrittäisi kontroloida tekemisiäni. Jotenkin koemme helposti, että emme ole kokonaisia ilman toista. Toinen on täyttämässä omassa elämässä vallitsevaa tyhjyyttä. Läheisriippuvainen ihminen kokee toisen velvollisuudeksi olla täällä vain häntä varten. Läheisriippuvaisella on todella suuri tarve tulla hyväksytyksi ja hän pelkää hylätyksi tulemista. Tietenkin hyvällä tavalla on hyvä olla riippuvainen toisista ihmisistä, mutta mielestäni on väärin ajatella, että kumppani on yksin vastuussa onnellisuudestasi.

Vaikka olenkin melko itsenäinen ihminen, koen myös olevani osittain läheisriippuvainen. Osaan kyllä olla yksin, en ole omistushaluinen enkä riippuvainen kenestäkään tietystä henkilöstä. Välillä vain huomaan, että kalenterini on buukattu täyteen tapaamisia. Joskus on tuplabuukkauksia ja välillä vain unohdan tapaamiset. Mua on todella vaikea saada kiinni soitoilla tai viesteillä. En tee sitä tahalteni, mun on vain vaikea sanoa ei. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi tavata jotain tiettyä henkilöä vaan siitä, että kalenterini on yksinkertaisesti liian täynnä. Haluan miellyttää kaikkia, koska pohjimmiltani pelkään tulla hylätyksi.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut, että kukaan muu ei ole vastuussa onnellisuudestani. Haluan rakentaa oman elämäni sellaiseksi, että nautin joka päivästä ilman kumppaniakin. Tällä hetkellä ajattelen, että parisuhde olisi vain hyvä lisä valmiiksi hyvään elämääni. En olisi riippuvainen toisesta, sillä mulla on ihan hyvä näinkin. Mun ei tarvitse hypätä suhteesta suhteeseen, koska en pelkää enää yksin olemista. Vaikka yksinäisyys voi välillä ahdistaa ja joskus itkettääkin, elämä on paljon helpompaa kun tulee toimeen sen peilikuvan kanssa. On helpompi rakastaa toista, kun on oppinut rakastamaan itseään. 

Tunnistatko itsesi? Oletko läheisriippuvainen?

<3:Eve

(Visited 1 778 times, 1 visits today)
eveheikkinen

Yksi vastaus artikkeliin “läheisriippuvainen”

  1. Täällä yks🙋 oon vasta näin aikuisuudessa tajunnut tämän ja harkinnut aloittavani terapian mm. tämän syyn takia. Mä kaipaan todella paljon hyväksyntää, varsinkin ystäviltä ja miehiltä, joskus myös vanhemmilta. Pelkään myös hylätyksi ja torjutuksi tulemista, ja siksi en näytä tunteitani enkä avaudu helposti – edes läheisille ihmisille. Periaatteessahan tunnen olevani koko ajan yksin, koska en ole täysin läsnä, jos näin voisi sanoa. Pyrin myös olemaan paljon yksin, ja jos olen alkanut tapailla jotain miestä olen joko todella etäinen ja hiljainen (etten vain tee tai sano mitään väärää, jotta tämä mies ei mene ja jätä…) tai olen todella riippuvainen ja saan päähäni pahimpia mielikuvia siitä, miksi hän ei vaikka vastaa viesteihin tai soittoihin. En vaan aivan ymmärrä mistä tämä kaikki johtuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta