Laukku pakattu ja sit mennään!

Lomalla viimeinkin. Tätä päivää mä olen odottanut aivan liian pitkään. Viime kesän loma ei edes tuntunut lomalta, koska en tehnyt mitään ihmeellistä. Hävettää melkein myöntää, että fitness vei yllättävän suuren siivun rahaa, enkä mä muutenkaan ole koskaan ollut kovin säästeliästä tyyppiä. Tykkään nauttia elämästä, toimia spontaanisti ja ostaa toisinaan jotain kallista, ihan vain ilahduttaakseni itseäni. Eikä se mielestäni ole väärä tapa elää.miramira

Tänä vuonna oli siis pakko lähteä reissuun. Tein viime vuonna melkein itkua, kun en päässyt toteuttamaan omia toiveitani matkustamisen suhteen. Ehkä nyt on aika korjata tilannet ja pyrkiä käyttämään rahaa enemmän kokemuksiin. Matkaseuraksi sain ihanan vegetytön, eli mun rakkaan kämppiksen Jonnan. Tiedossa on siis erilaisten ruokapaikkojen metsästystä, toivottavasti aurinkoa, rantaa ja shoppailua. Lomasuunnitelmat kuullostaa siis hyvältä, toivottavasti myös sää suosii meitä. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Ihanaa ajatella, että seuraavat kaksi viikkoa on vapaata, eikä ole mitään stressaavia menoja sovittuna. En nykyään ole enää niin stressaavaa tyyppiä, kuin esimerkiksi viime syksynä, mutta anyway! Kunhan raahan itseni iltapäivällä lentokentälle ja tulen reilun viikon päästä takaisin, niin se riittää näin alkuun.

Matkakohteemme jää vielä salaisuudeksi, mutta se paljastuu takuulla myöhemmin instagramissa, johon lupaan lisätä lomakuvia ja videoita fiiliksen mukaan. Go with the flow meinigillä mennään, ilman stressiä yhdestäkään some päivityksestä. Instagram videot onkin täysin uusi aluevaltaus, koska halusin tuoda enemmän eloa omaan ”some persoonaan”.  Löydät minut instagramista nimellä mirahautajoki.

-M

 

(Visited 461 times, 1 visits today)
mirahautajoki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta