Miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen?

miksi-pelottaa-sitoutua?Viime aikoina olen miettinyt, miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen? Tavallaan parisuhde on aina ollut yksi toive ja tavoite mun elämässä, mutta nyt osa minussa on alkanut epäröimään. Viimeisen neljän sinkkuvuoden aikana olen kuunnellut enemmän omia tarpeita, toiveita ja unelmia. Olen elänyt enemmän itselle ja se on tuntunut pelottavan hyvältä. 

Eniten sitoutumisessa pelottaa vapauden menettäminen. Rakkaus on vahva voima. Sinkkuna on helppo pitää puolensa, reissata, elää huolettomasti, saa luvan kanssa olla hitusen itsekäs. Asiat mutkistuvat siinä vaiheessa, kun kuvioihin astuu ihminen, jonka todella tahdot olevan onnellinen rinnallasi. Omat tarpeet ja toiveet eivät enää ole ensimmäisellä sijalla. Kilttinä ihmisenä antaudun helposti siihen ansaan, että asetan toisen tarpeet etusijalle ja unohdan itseni.

Entisessä elämässä elin liian intensiivisesti parisuhteessa. Kumppanin onnellisuus ja elämässä onnistuminen oli ensisijaisen tärkeää, mutta kuka piti huolta mun toiveista ja unelmista? Joskus joku kysyi, mitä tulevaisuudelta toivoin. Vastaus tuli automaattisesti; ”Toivon saavani onnellisen avioliiton, oman kodin ja pari lasta.” Se oli opittu kaava siitä, kuinka ihmiset aikuistuu, kuinka niiden elämän ”kuuluu” mennä. En ollut koskaan miettinyt kunnolla missä olen hyvä, tai mitä haluaisin harrastaa, mitä haluaisin tehdä elämässä. Oli tunne, että minut oli luotu vain rakastamaan ja auttamaan muita. Rakastamalla sain tunnustusta muilta, tunsin olevani tärkeä ja merkityksellinen.

Nämä sinkkuvuodet on opettanut kuuntelemaan omia toiveita ja arvostamaan enemmän itseä. Oman totuuden mukaisesti eläminen on tehnyt minusta onnellisen naisen. Kiltti ihminen jää helposti vahvemman persoonan alle parisuhteessa ja uhrautuu, ilman että kumpikaan välttämättä edes huomaa, tai tiedostaa sitä. Menneissä suhteissani mies on usein ollut määrätietoinen, kovaluonteinen johtajapersoona. Olen altis ihastumaan sellaiseen mieheen, mutta viime vuosina olen kääntänyt enemmän katseeni miehen sisälle. Löytyisikö tuosta ihmisestä herkkä, romanttinen ja myötätuntoinen persoona, sellainen mies jonka itseasiassa tarvitsen rinnalleni ollakseni onnellinen parisuhteessa.

Neljän vuoden sinkkuus on ollut kasvattaavaa. Edelleen mä toivon, että jossain tulevaisuudessa odottaa rakastava mies, oma koti ja pari lasta, mutta sen lisäksi minulla on liuta omia toiveita. Täytyy kunnioittaa myös itseään, eikä omaa elämän tietä saa hukata toisen onnellisuuden vuoksi.

-M

 

(Visited 1 878 times, 1 visits today)
mirahautajoki

4 vastausta artikkeliin “Miksi pelottaa sitoutua parisuhteeseen?”

  1. Täällä kans yksi ns. sitoutumiskammoinen. Tää mun sitoutumiskammoisuus on kuitenkin vähän – tai no, aika paljon – ristiriidassa mun toivon ja rakkaudenhalun kanssa. Ajattelen miehiä ja rakkautta usein –
    ihan huomaamattakin. Olisi tosi ihanaa tietää, että mulla ois joku yks upee ihminen, johon voisin luottaa ihan minä hetkenä hyvänsä, jonka kainaloon voisin käpertyä päivän päätteeksi, jonka kanssa voisi lähteä ulos kävelemään etsimään uusia siistejä mestoja ja jonka kanssa voisi jakaa ne kaikki jännittävät seikkailut. Mutta sitten on se toinen minä, jolla on ihan hitosti unelmia ja tavotteita mm. työuran suhteen. Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä ikuisia Peter Pan -miehiä, jotka eivät kykene sitoutumaan parisuhteessa juuri omien unelmien takia, koska se toinen ihminen voi käydä ”taakaksi” ja ”esteeksi” näille uusille mahdollisille kokemuksille. Toki niitä omia unelmia voi lähteä tavottelemaan yhdessä esim. matkustelun merkeissä. Mutta sitten voi olla myös sellaisia unelmia, jotka eivät liiemmin kiinnosta tätä toista ihmistä ja molemmat elävät vähän kuin omaa elämäänsä. Ja sitten on tietenkin ne, jotka eivät uskalla sitoutua siihen kesäheilaan, koska mitä jos tulevaisuudessa tapaakin jonkun vielä siistimmän tyypin?

    Edellinen mies, ketä tapailin muutaman kuukauden luuli tyyliin, että haluan sitoutua nyt tässä ja heti ja saada lapsia, vaikka olin sillä hetkellä 21v, hain yliopistoon, ja mielestäni en missään vaiheessa ollut maininnutkaan perheen perustamisesta, mutta ilmeisesti joillain miehillä on käsitys että naiset etsivät koko ajan vain aviomiestä/poikaystävää – hyvillä geeneillä(?) 😀 Ja yritinpä vielä vääntää rautalangasta, että oon kyllä aika saakelin rento muija, joka ei vaan pane pahitteeksi kivaa ihmistä rinnalla, jonka kanssa voi halutessaan vaihtaa haleja ja pusuja. Mitään vakavaa parisuhdetta en ollut edes ehtinyt miettimään. Myöhemmin hän kysy jopa multa ensin että haluaisinko olla hänen tyttöystävänsä… lopulta hän osoittautui ihmiseksi, joka ei vain tiedä mitä haluaa.

    Mutta joo… mäkin oon tässä nyt monien virheiden täytteisten vuosien jälkeen alkanut ymmärtää itseäni ja elämää enemmän. Rakkaus on tärkeä asia elämää, oli se sitten äidin ja tyttären välistä tai miehen ja naisen välistä. Mutta semmonen miehen/naisen pakonomainen etsiminen on mun mielestä aivan turhaa näin nuorena. Ehkä kannattaisi ensin tustua omaan itseensä ja oppia rakastamaan itseään sellaisenaan kuin se on ennen kuin yrittää rakastua tuntemattomaan. Hyväksynnän hakeminen miehiltä (ja tyttökavereilta) on ollu mulla aina suuri ongelma, koska en sitä pahemmin saanut isältäni nuorena. Semmonen ”me (tykkäämme mansikoista/harrastamme jalkapalloa/teemme kaiken yhdessä)” ja ”oih, löysin sinut, puuttuvan palaseni, nyt olen kokonainen, ehjä” saa mut kieltämättä hieman surulliseks ja aiheuttaa epämukavan olon.

    • Oli pakko vielä lisätä, että jos oot semmosessa tilanteessa – olit sitten mies tai nainen – jossa sulla mahdollisuus alkaa seurustelemaan, mutta et ole ihan varma mitä siitä tulee (mitä jos se toinen pettää, ei enää yhtäkkiä soittelekkaan tai teillä menee sukset ristiin jossain asiassa), niin just go for it! Anna sille suhteelle mahdollisuus, mutta pysy järjissäsi! Seurustelu ei ole yhtäkuin avioliitto.Voit aina erota – myös avioliitosta. On ihan okei ensin kunnolla tutustua moemmin puolin ja olla hieman sitoutumiskammoinenkin. Mutta jos et katso korttejasi, et voi ikinä tietää mikä ässäpari (tai kuningas-rouva-pari 😉) teistä olisi voinut tulla. Tämä koskee myös treffejä; älä anna liikaa valtaa ekoille treffeille. Jokainen hermoilee ekoilla treffeillä ja tilanne voi aika-ajoin olla hyvinkin kiusallinen ja hiljaisuuden täyttämä. Tokilla treffeillä ollaan jo luontevammin ☺

    • Hyvin sanottu kokonaisuudessaan! Mä tunnen olevani hyvin samanlainen ja kokevani samalla tavalla asioita. Olen myös sitä mieltä, että on todella tervettä ja kasvattavaa löytää ensin itsensä, ennen parisuhteeseen ryhtymistä. Toisaalta parisuhteet kasvattaa, eikä sitä pidä pakoilla, jos kiva tyyppi sattuu kohdalle. Ainoa asia minkä koen eri tavoin, on juuri se elämän suuri rakkaus. Mä uskon, että toinen ihminen voi täydentää mua, mutta siinäpä se onkin.. Siksi olen sinkku, ettei sellaisia miehiä kävele kadulla kovin usein vastaan. Meidän kahden täytyisi olla niin hyvin samalla aaltopituudella. Kummankin pitäis ymmärtää, että ollaan kaksi yksilöä omilla teillä, mutta halutaan jakaa rakkaus yhdessä. Molemmat ovat vapaita toteuttamaan itseään ja ymmärtävät myös sen, että jos tiet erkanee ja yhteinen elämä ei onnistu onnellisuuden nimissä, ei suhteeseen pidä jäädä vain siksi, että ollaan esimerkiksi avioliitossa. Todellinen rakkaus on luonteeltaan vapaa. Eikä se tarkoita pettämistä, vaan sitä että haluaa rakkaansa olevan onnellinen, ja se on tärkeämpää, kuin minun haluni olla kiinni parisuhteessa. 🙂 Kiitos hyvästä kommentista, näitä toivon saavani lisää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta