Voimaannuttavat vinkit aloittelijalle

Uusien asioiden edessä on toisinaan vaikea nähdä kauaskantoisesti. Puhun siitä tunteesta, kun jokin sun sisällä sanoo ”Mä en osaa”, ”Mä olen surkea”, ”Ehkä parempi lopettaa koko harrastus, koska ei tästä mitään kuitenkaan tule.” Jokainen kokee joskus epäonnistuvansa, etenkin uusien asioiden alku metreillä. Harva ihminen on mestari syntyessään, olipa kyse mistä tahansa. Nyt kerron teille mun voimaannuttavat kokemukset uusien asioiden edessä.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska olen viimeisten kuukausien aikana kamppaillut oman egon kanssa, joka yrittää myrkyttää mun ajatuksia näillä ikävillä kommenteilla. Toisinaan nämä heitot saa mut yrittämään kovempaa, ajattelemaan että opin takuulla, kun yritän riittävän monta kertaa. Toisinaan muserrun hetkeksi ja ajattelen että haluan luovuttaa, nämä tunteet on inhimillisiä. En koe olevani sen vuoksi heikko, että toisinaan on päiviä kun on annettava itselleen aikaa kerätä taas voimaa uuteen yritykseen.

mira_hautajoki_2
Kuva: Mikko Niemi Photography 2015

Näillä kokemuksilla viittaan edeltävien kuukausien tanssiharrastukseen, jonka aloitin tammikuussa. Menin 24-vuotiaana elämäni ensimmäisille tanssitunneille ja päätin samantien ostaa kuuden kuukauden jäsenyyden tähän paikkaan. Punttimimminä minulla ei ole tanssijan notkeutta, mutta liikkuvuuden edistäminen on työn alla. En ole tottunut harrastamaan liikuntaa ryhmässä, olen enemmän yksin puurtaja, koska niin minun on helppo keskittyä. Nyt olin täysin uusien asioiden edessä ja koin olevani se haavoittuva pieni ihminen, joka olin viimeksi kuntosali harrastuksen alkumetreillä muutama vuosi sitten.

Tanssijana olen aloittelija, mutta kuntosalilla koen olevani kuin kala vedessä. Salilla tapaan ajatella vain sitä endorfiinihuumaa, minkä saan onnistumisista. Minulle onnistuminen on hyvää lihastuntumaa, aina ei ole kysymys edes omista enkoista. Harvoin kuntosalilla tulee fiilis että olen surkea, korkeintaan silloin kun treenaan penkkipunnerrusta. Uskon että tähän onnistumisen flow-tilaan voi päästä minkä tahansa harrastuksen kanssa, kun pääsee alun kangerruksesta eteenpäin ja on riittävän sinnikäs. Toki omasta tekemisestä täytyy nauttia, mutta ehkä nautintokin kasvaa matkan varrella. Muistan ajan, jolloin kuntosali oli minulle pakkopullaa ja nyt se on silkkaa hyvän fiiliksen ja energian hakemista.

Toistoja toistoja toistoja.. Käytäntö on näyttänyt, että ainoa tie onnistumiseen on harjoittelu. Ei ole oikotietä onneen, onnistumiset saavutetaan kovalla työllä ja saat antaa paljon aikaa uuden asian oppimiseen. Mitä enemmän käytät aikaa monipuoliseen harjoitteluun omassa lajissasi ja pyrit ymmärtämään sitä monesta eri näkökulmasta, sitä paremmaksi siinä tulet. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Nykyään osaan jo suhtautua asioihin nöyrästi, tiedän että kova työ kongretisoituu tuloksina, kun on motivoitunut oppimaan.

Esikuvat. Oli kyseessä bikini fitness tai Twerk, mä tarvitsen aina esikuvia innoittamaan harrastusta. Anna Virmajoki oli pitkään aloittelevan bikini tytön esikuva, sittemmin myös kolminkertainen bikini fitnessin olympia voittaja Ashley Kaltwasser. Uuden twerk harrastuksen innoittajat ovat meidän tanssinopettaja, twerkkauksen SM hopeaa saavuttanut Anniina Raittinen ja viime vuoden SM voittaja Tia-Maria Sokka. Ihailen näitä naisia ja heidän menetymistään asioissa, jotka he hallitsevat. Esikuvat saa mut ajattelemaan, että vielä joskus mä haluan olla yhtä hyvä.

Onnistumiset ja positiivinen palaute. Olen sitä mieltä, että jokaisen opettajan, valmentajan, ystävän, tai vanhemman täytyy kyetä huomaamaan aloittelijan tai jo konkarin vahvuudet ja antaa positiivista palautetta niistä hyvistä jutuista. Oli kyseessä miten pieni asia tahansa, tuntuu todella hyvältä että toinen ihminen huomaa minun tekevän asioita oikein. Oppijan roolissa saan itsevarmuutta tekemistä kohtaan jokaisesta kannustavasta kommentista. Heikkouksia voi tuoda esiin kehittävässä mielessä ehdottamalla, ei tuomitsemalla tai ärtyneellä asenteella. Käskyttäminen on minulle henkilökohtaisesti punainen vaate, mutta vapaaehtoinen uusien asioiden kokeileminen ja ystävällinen, keskusteleva suhtautuminen puree ja saa arvostamaan tätä ohjeita antavaa auktoriteettia.

-M

(Visited 981 times, 1 visits today)
mirahautajoki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta