Reissukuume painaa päälle – En suostu elämään oravanpyörässä

reissukuume

Ystävät, työkaverit ja puolitutut kysyy, miltä Suomeen paluu on tuntunut alku vuoden reissamisen jälkeen? Olen sanonut rehellisesti jokaiselle, että on ikävä takaisin reissun päälle. Helsinki ei tunnu enää kodilta samalla tavalla, kuin aikaisemmin. Minussa asuu pieni seikkailija, joka ei haluaisi millään tyytyä kaikkeen tuttuun ja arkiseen. Sydän sanoo ”elä” ja sitä kutsua on vaikea vastustaa.

Ollaan Even kanssa molemmat sellaisia elämän seikkailijoita, molemmat kannustaa toisiaan reissaamisessa ja hullujen ideoiden toteuttamisessa. On helppo hypätä elämän virtaan, kun toinen on samanlainen ja sanoo, että ”kyllä elämä kantaa, anna mennä vaan”. Toki järki kannattaa ainakin jossain määrin pitää mukana, mutta niin järkevää minusta ei saa tekemälläkään, että uhraisin unelmani ja pyhittäsin elämäni työlle (ellei kyseessä olisi puhtaasti intohimoni).

Ennen Losiin lähtöä pelkäsin, mitä jos kaikki meneekin pieleen, entä jos rahat loppuu? Entä jos sattuu jotakin, kuinka Suomessa sujuu alivuokralaisten kanssa? Ihminen pelkää kaikkea sitä, mistä ei vielä tiedä mitään. Toisaalta, ihminen pelkää myös sitä, minkä on ikäväksi elämässään kokenut.. ja nyt musta tuntuu että suurin pelko on elämän muuttuminen liian arkiseksi. 

Se oli kolmas tai neljäs vuorokausi Losissa, kun kirjoitin päiväkirjaan tunteesta, että olen tullut kotiin. Pohdin itsekseen, kuinka järjetöntä se oli. Ihan mieletöntä, kuinka ihminen voi tuntea olevansa kotona, vaikka ei tunne kaupunkia, ei tunne ympärillä olevia ihmisiä, eikä kulttuuria. Silti ihminen voi saada tunteen, että täällä mun on hyvä olla, tänne mä kuulun. Eikä se tunne laantunut, koti-ikävä ei koskaan tullut, ja ajatus Suomeen paluusta oli enemmän kauhukuva, kuin odotus. Mikäli Yhdysvaltoihin ois voinut jäädä, olisin jäänyt, eikä siitä olisi ollut kahta puhetta.

En ihastunut Los Angelesiin siksi, että Hollywood ja Beverly Hills on täynnä nuken näköisiä vaateliikkeen myyjiä. En ihastunut hienostoalueisiin, kalliisiin autoihin, vaikka ne kauniita ja hulppeita olivatkin. Ihastuin enemmän amerikkalaiseen kulttuuriin, ihmisiin, jotka hymyilivät ja tervehtivät. Ihastuin siihen iloiseen ilmapiiriin, jossa ihmiset halusivat toivottaa minut tervetulleeksi. Niinkin yksinkertaiset asiat, kuin aurinko ja meri teki minusta todella onnellisen, siihen unohtui murheet ja surut, kun katseli maailman kauneutta.

Ihmisen pitäisi kuulemma mennä sinne, minne sydän sanoo. Tällä hetkellä on vaikea sanoa, missä olen vuoden päästä, mitä mun elämään silloin kuuluu. Suunnitelmat tulevalle vuodelle ovat alullaan, mutta kuitenkin niin keskeneräisenä, etten halua paljastaa vielä mitään. Tulevat kuukaudet näyttää tulevaisuuden suunnan. Omaa sisintään on kuitenkin pyrittävä kuuntelemaan.

-M

(Visited 854 times, 1 visits today)
mirahautajoki

2 vastausta artikkeliin “Reissukuume painaa päälle – En suostu elämään oravanpyörässä”

  1. Samaistun niiin vahvasti tohon kodin löytymisen tunteeseen! Oon ollut parin kuukauden pätkiä niin Espanjassa kuin Jenkeissäkin (Buffalo NY), mutta koti vihdoin löytyi Australian Perthistä. Itärannikolla Ausseissa ei mikään paikka tuonut samaa tunnetta ja Suomeen palattua ei oo yhtään kotoisa fiilis. Toisaalta saavutin vihdoin sisäisen rauhan vaikka en ”kotonani” pysty toistaiseksi asumaan, on tosi rauhoittavaa kun kaikkien reissujen jälkeen se oma kolkka löytyi tästä maailmasta. Hyvä teksti! 😊
    http://www.rantapallo.fi/veeragoeswild

    • Vau! Kuullostaa ihan huikeelta toi reissuhistoria ja ”kodin” löytyminen. 🙂 Ihailen ihmisiä, jotka reissaa ja uskaltaa lähteä maailmalle. Mä luulen, että se ”koti” fiilis on niin vahva, että se ajaa jossain vaiheessa elämää takaisin sinne, missä oli hyvä olla, ainakin joksikin aikaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta