Se kuuluisa epämukavuusalue

On helppoa sanoa muille ja kannustaa muita menemään epämukavuusalueelle. Mitäs sitten kun tulee sinun itsesi vuoro hypätä tuntemattomaan? Peräännytkö? Keksitkö tekosyitä tosipaikan tullen?

Voin sanoa ihan tästä omasta lähipiiristäni, että ainakin 70% ovat näitä perääntyjiä. Nämä ihmistyypit ovat juuri niitä, joilla on suuret puheet, mutta toteutus kusee joka kerta. Hyvänä esimerkkinä: Ollaan suunniteltu pitkään jotain tutusta poikkeavaa, mutta juuri ennen toteutusta tulee tekosyitä pitkä lista ja homma kusee. Luulen, että näille henkilöille turvallisuus on todella suuri arvo. Eikä siinä ole mielestäni mitään väärää, mikäli on itse tyytyväinen elämäänsä. Sitten loput 30% ovat niitä, jotka menevät vaikka läpi harmaan kiven. He vaikuttavat onnellisilta ja menestyneiltä. Lähipiirissäni on yllättävän paljon näitä epämukavuusalueella eläviä. Se on mielestäni hyvä, koska heidän elämänasenne tarttuu. He ovat minulle mentoreita, niitä viisaampia, keneltä haluan ottaa oppia.

Kuva: Fanni Paappanen

Meillä on taipumus pelätä kaikkea mikä ei ole tuttua ja turvallista. Ennen Australiaan lähtöäni jengi jauho mulle siitä, mitä kaikkea pahaa voi tapahtua. Esimerkiksi multa voi loppua rahat, voin tulla raiskatuksi tai meduusa voi vaikka tappaa mut! Hui kamala! Hmm.. Kukaan näistä henkilöistä ei ollut ITSE käynyt Austraaliassa. Se on totta, maailmalla voi tapahtua mitä tahansa. Voit vaikka löytää onnen ja jäädä sinne! Mä näen itse jotenkin asian niin, että mieluummin kuolen hämähäkin puremaan onnellisena, jos toinen vaihtoehto on kuolla niin, ettei ole edes elänyt. En suinkaan ole aina ajatellut näin. Olen aina ollut tosi tempperamenttinen, mutta silti en ole pitänyt haasteista. Mulla oli ennen itseasiassa paljon ennakkoluuloja. Sitten eräs kaunis päivä, mut laitettiinkin sinne epämukavuus alueelle vasten mun tahtoa. Nyt voin sanoa, että se on parasta mitä mulle on tapahtunut. Siitä päivästä lähtien, olen nähnyt kaiken eritavalla. Kun tulee tilaisuus haastaa itsensä, tartun siihen. Mietin aina että:

Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Epäonnistuminen? Mitä sitten? Epäonnistumisista oppii parhaiten. 

Mikä on parasta mitä voi tapahtua? Kasvu ihmisenä, onnellisuus ja menestys.

Mulla on niin käsittämättömän hyvä fiilis, että mun on pakko jakaa tää teidän kanssa. Voin sanoo et ennen joulua mua pelotti ihan sikana, melkein epäröin koko lähtemistä tänne. Onneksi lähdin! Täällä jos jossain olen ollut epämukavuusalueella. Vieras kieli ja työ ilman työkavereita ovat olleet ehdottomasti ne kaksi haastavinta asiaa. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, kuinka mun on vaikea olla yksin. Mulla on siinä vielä paljon treenattavaa! Koen olevani ekstroverteistä ekstrovertein. Ystäväni jopa välillä ihmettelevät sitä, kun en tarvitse omaa aikaa ollenkaan.  No mä lähdin siitä huolimatta, vaikka se TYHJYYS  mikä yksin olemisessa on, pelotti.

Tiedättekö mitä? Siitä tyhjyydestä tuli mun kaveri. Löysin siitä tyhjyydestä sen, mitä todella tahdon tehdä. Löysin suunnan minne mennä. Sen mun oman jutun! Luulen, että olen tiennyt sen aina, mutta en oo vaan antanu sille ajatukselle tilaa. Jos haluaa olla luova, ajatukset tarvitsevat tilaa.  En vieläkään nauti yksin olemisesta. Tiedän, että olen parhaimmillani ihmisten ympäröimänä, mutta en pidä yksin olemista enää negatiivisena asiana. Se voi itseasiassa olla jopa aika siisti juttu!  Mun on vaikea pukea tätä fiilistä sanoiks. Ennen ajattelin, että tarvitsen toisen ollakseni kokonainen. Nyt tuntuu vaan niin hyvältä olla ihan vaan itteni kanssa. Tässä oli esimerkki siitä epämukavuusalueelle menemisestä. Välillä on hyvä jättää se järki vähemmälle ja antaa sydämen johdattaa!

<3:Eve

(Visited 887 times, 1 visits today)
eveheikkinen

2 vastausta artikkeliin “Se kuuluisa epämukavuusalue”

  1. Siis olen niin samaa mieltä että yleensä ne epäilijät ovat niitä jotka eivät ole itse uskaltanu kokeileen.
    Lähdin aivan alkuvuodesta 5vk reissulle Indonesiaa siskoni kanssa. Kyseessä ei siis ollut mikään pitkä aika mutta reissun idea oli spontaanius ja se että uskaltaa lähteä vaikka mitään ei ole suunniteltu etukäteen.
    Ennen reissua saatiin paljon ”neuvoja” mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Ihan ok, että tutut kertovat mielipiteitään mutta parhaiten oppii itse kokeilemalla välillä sen kuuluisan kantapäänkin kautta.
    Oon aina rakastanut reissaamista, mutta nyt se sai vielä jonkin aivan oman ulottuvuutensa kun huomasin että oon oikeasti paljon rohkeampi mitä oon aikaisemmin uskonutkaan.

    Hain nyt kouluun mihin olen jo vuoden päivät halunnut päästä ja vaikka ihan tosissaan sinne haluankin päästä ja luen niin että pääsisin. Mutta tavallaan helpottaa myös se olo että tiedän että jos en pääse kouluun niin mikään ei minua täällä suomessa pidättele vaan sitten voin ottaa ja lähteä takaisin Balille tai esim. Australiaan tekemään töitä, näkemään maailmaa ja oppimaan itsestäni asioita ja hakea kouluun sitten taas uudelleen.
    En tiiä mikä mun pointti nyt ihan tasan oli mutta mielestäni on siis upeaa että jos joku ei tiiä mitä haluaa tai miksi haluaa tulla niin ainakin uskaltaa kokeilla ja etsiä omaa paikkaansa eikä vaan odota tai pahimmassa tapauksessa tyydy johonkin asemaan jos se ei tunnu omalta jutulta.

    • Ajattelen ihan samalla tavalla!! Se on jotenkin loduttavaa, että jos ei pääse opiskelemaan jotain alaa, voi lähteä maailmalle oppimaan elämää. Samoilla linjoilla ollaan!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta