Seikkailu odottaa

Olin kirjoittamassa aiheesta hymy ja sen tuottamista hyvistä vaikutuksista. Olin kirjoittamassa siitä, kuinka jengin tulisi hymyillä enemmän. Olin kirjoittamassa siitä kuinka kaikki on niin siistiä ja onnellista just nyt. Tekstin julkaisuvaiheessa mut kuitenkin vallitsi kammo ahdistus. Sen tiuskivan naapurinkin taustalla voi olla paha olo. Usein ensimmäinen tunne on kuitenkin viha tälläistä henkilöä kohtaan. Olen opetellut ajattelemaan myötätuntoisemmin. Mietin että mitä on käytöksen taustalla. En voi tietää minkälaisia asioita muut ovat käyneet läpi. Kaikki me ollaan niin eri lähtökohdista. Kasvatus, kokemukset, temperamentti ja eletty elämä tekevät meistä sen mitä olemme tällä hetkellä. Niillä korteilla on vaan pelattava mitä meille on jaettu. Yhdestä asiasta olen silti varma. Sillä miten asioihin suhtautuu on suuri merkitys. Ajattelin kirjoittaa fiiliksistäni mitä tunsin tänä aamuna.

Heräsin aamulla, puin päälleni housut joiden hinnalla maksaisin kuukauden ruokaostokset. Meikkasin huuleni punaiseksi. Katson itseäni peilistä. Pelkkä olemus oli todella asiallinen ja tiukka. En tunnistanut itseäni. Siitä rennosta elämästä nautiskelijasta ei näkynyt jälkeäkään. Rantamekko ja suolainen meritukka on vaihtunut tiukkaan ponnariin ja mustaan jakkuun. Matkalla duuniin take away-kahvi kädessäni kelasin sitä, mitä kaikkea tarvitsen tunteakseni täyttymystä. Listasin päässäni asioita mitä pitää hankkia. Listani täyttyi turhasta materiasta. Pitää olla sitä, tätä ja tuota, että saavuttaa täyttymyksen. Sen jälkeen ajatukseni harhailivat siihen miten voisin olla vielä parempi ja menestyneempi. Rupesin kelaamaan sitä miten voisin tienata enemmän, lisätä työtunteja ja opiskella vielä työn ohella. Olo oli silti jotenkin todella tyhjä ja kolkko. Olen ajautunut taas siihen samaan pisteeseen missä olin jo aikaisemmin. Kun mikään ei vaan riitä. Helposti unohdan millä asioilla on oikeasti väliä. Muistanko jonkun ihmisen oikeasti siitä, että hänellä oli hieno auto vai siitä, että hän oli hyvä tyyppi?

Balilla ollessani muistan kun soitin äidilleni näillä sanoilla: ”Mä tuun olemaan onnellinen koko loppu elämäni mikäli saan katon pään päälle, ruokaa ja voin surffata.” Usein asiat jotka tekevät onnelliseksi ovat loppuenlopuksi melko pieniä. Nyt tuntuu siltä kuin peilistä katsoisi vieras ihminen. En tiedä johtuuko muutokseni pinnallisempaan suuntaan taustastani, kasvatuksesta vai ympäröivistä ihmisistä. Luulen, että kaikista näistä. En kuitenkaan ole antanut sen vaikuttaa minuun vaan päätin seurata sisintä. Olen nimittäin myynyt kaiken omaisuuteni ja irtisanottiin kampin kämppä yhdessä tyttöjen kanssa. Viikon päästä lähden seikkailuun koko omaisuus matkalaukkuun pakattuna.

I can still hear the waves.. I can still taste the salt… I can still feel the sun.. This is where I am at home

<3:Eve

(Visited 1 071 times, 1 visits today)
eveheikkinen

Yksi vastaus artikkeliin “Seikkailu odottaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta