Tää on mun keho

En yleensä avaudu täällä blogissa, mutta jotenkin se tuntuu nyt oikealta. Olen saanut viime aikoina palautetta tekemisistäni, eikä se ole aina sieltä positiivisimmasta päästä. Siinä syy miksi mulla ei ole ollut fiilistä kirjoittaa.

”Omaa kehoa pitäisi suojella”

eve_2

Meillä on onneksi oikeus päättää omasta kehostamme. Voit itse päättää mihin sitä käytät, miten sitä muokkaat ja mitä siitä paljastat. Jokaisella on varmasti jokin kauneusihanne mihin pyrimme tai ”idoli” johon samaistumme. Mielestäni ei ole yhtä oikeaa ihannetta. Mä ihailen ihmisiä, joiden asenne näkyy ulkonäöstä ja tekemisistä. Seuraan somessa asiamimmejä, jotka lisäävät provosoivaa matskua. Se on mun ihanne. En vaadi, että muilla olisi samat ihanteet.

Se pitää kuitenkin muistaa, että miltä ihminen näyttää, ei kerro hänen sisimmästään mitään. Esimerkiksi jos joku haluaa hankkia suuremmat rinnat ja se tekee hänet onnelliseksi niin mikä ettei? Mun mielestä on aika vanhanaikaista ajatella, että siinä olisi jotain pahaa.  Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisten valintoja omiin kauneusihanteisiin viitaten. Mä ihailen luonnollisuutta, enkä ottaisi silikoneja. Se ei silti tarkoita ettenkö pitäisi niitä kauniina. Jos jonkun silikonit ärsyttää niin hemmetisti niin miksi sitten tuhlata energiaa niiden tuijottamiseen. Sama pätee muissakin asioissa. Jos pidät jotain tyyppiä ihan pellenä, niin ei sun tarvitse seurata häntä.

 Mietin usein, että onko onnellisella ihmisellä, kuka on sujut itsensä kanssa tarvetta arvostella muita? 

Olen ollut kauppakeskuksessa lähes alasti bodypainting mallina, poseerannut pikkubikineissä lavalla ihmisten arvosteltavana ja nykyään harrastan Twerkkausta. Se kertoo asenteestani ja avoimuudestani elämää kohtaan. Olen altistunut ihmisten arvosteleville kommenteille. Nämä kaikki tuntuvat mulle luonnollisilta asioilta ja olen ylpeä niistä. Into näihin asioihin on lähtenyt esikuvistani. Olen ihaillut jotain henkilöä ja tehnyt perässä. En osaa sanoa mistä omat mieltymykset tulevat, mutta luulen että niihin ei voi tunnetasolla vaikuttaa.

Uskon, että kun seuraa omaa sisintään, se tuo elämään merkityksen. 

Vaikka olisit persoonana millainen tahansa, pahat kommentit satuttavat aina. Sitä haluaa seurata omaa intohimoaan, mutta samalla pelkää, että tulee haavoitetuksi. Olisiko oikein jättää oma kutsumus toisten mielipiteiden takia? Olisiko vain helpompi olla näkymätön?  Tehdä niinkuin muut haluaa? Siinä tapauksessa vain huijaisin itseäni. Tiedän, että aina tulee olemaan ihmisiä jotka eivät pidä minusta, eivätkä ymmärrä toimintaani. Aina tulee olemaan ihmisiä jotka toivovat kompastumistani ja nauravat selän takana. Haluan kaikesta huolimatta keskittyä siihen, minkä tunnen itse oikeaksi. Faktahan on, että saat elämältä pääasiassa sitä, mitä annat itsekin.

Mielestäni se miten kohtelet muita, kertoo sinusta enemmän kuin ulkokuoresi.

-Eve

(Visited 5 751 times, 1 visits today)
eveheikkinen

8 vastausta artikkeliin “Tää on mun keho”

  1. Ihmiset ovat nykyään niin inhottavia, että alkaa usko jo mennä koko ihmisrotuun! Symppaan sua <3

  2. Olet huippumimmi <3 Kirjoittelethan taas jatkossakin 🙂 Teillä on hyviä, ajatuksia herättäviä tekstejä !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta