Tämä hetki

Jalkani, kyynärvarteni ja kämmeneni olivat verillä. En suostunut lopettamaan ennen kuin opin. Kaaduin varmaan 100 kertaa ja kelasin, että helvetti en mee enää tonne veteen. Oon ihan paska! Kuitenkin menin veteen yhä uudelleen ja uudelleen. Siinä vaiheessa kun käteni ja reiteni olivat verillä mietin, että jos kerta saan tämmöset arvet tästä, mun on pakko oppia! Voitte kuvitella miltä tuntuu mennä suolaveteen haavojen kanssa, se kirveli!  Pari kaatumista vielä ja sit mä pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Mä opin surffaamaan! Sen jälkeen mua ei saanut pois vedestä. Nyt oon menettänyt sydämeni sille.

Ajattelen, että sama pätee normaalissakin elämässä. Kun haluat saavuttaa jotain, joudut kaatumaan 100 kertaa ennenkuin onnistut. Toisinaan joudut painamaan duunia verenmaku suussa saavuttaaksesi unelmasi.  En tarkoita, että pitää piiskata itseään piippuun asti. Tarkoitan, että jos kaadut, se ei ole maailman loppu. Ne mestaritkin ovat kaatuneet alussa monia kertoja. Epäonnistumisista ei pitäisi lannistua. Ehkä juuri mestarit ovat niitä, jotka eivät pelkää kaatumista. Ikinä, ei koskaan, pidä luovuttaa jos kyse on jostain, mitä todella haluat. Tärkeintä on kuunnella sydämen ääntä.

Vasta lopetettuani kisaamisen, uskaltauduin katsomaan sisälleni ja miettimään mitä todella haluan. Ennen sitä kaikki oli pintaa ja pyöri ulkonäön ympärillä. En edes tiennyt kuka- tai millainen olen.  Edelleenkin pidän kauniista asioista ja se tuo mulle paljon mielihyvää, mutta ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Olen miettinyt, että haluanko todella, että ihmiset muistavat minut siitä, että mulla oli hyvä perse eikä siitä, että olin hyvä tyyppi? Tämän puolentoista vuoden aikana olen oppinut itsestäni todella paljon. Välillä se on tehnyt kipeää. Pintaan on noussut asioita, joista en pidä ja joita en ehkä hyväksy itsessäni. Tässäkin asiassa olen kaatunut monesti ja miettinyt että musta ei ole mihinkään. Miks mussa on vaan tälläisiä piirteitä? Sitten olen noussut ja hyväksynyt tilanteen. Okei, mussa on hyvät- ja huonot piirteeni. Keskityn niihin hyviin puoliin ja työstän huonoja puoliani.  Olen pikkuhiljaa oppinut näyttämään tunteitani ja haavoittuvuuttani. Väitän, että olen tänä päivänä parempi ihminen muille, mitä olin aijemmin. Olen ymmärtänyt, että onni ei tule ulkoa vaan sisältä.

Kuva: Fanni Paappanen

Erään viisaan ystäväni sanoin ”Onni on hetkissä”. Se on välillä ollut vaikeaa sisäistää. Sitä jotenkin helposti ajattelee ”sitten kun” ja odottaa, että jotain suurta tapahtuu.   Itse ainakin usein kaipaan sitä, mitä minulla ei ole. Olen joutunut kärsimään monet kerrat todella kilpailuhenkisestä luonteestani. Toisaalta se on kantava voima joka vie eteenpäin, mutta välillä tuntuu, että koskaan ei ole riittävän hyvä. Aina asiat voisivat olla paremmin. Voisin olla menestyneempi, kauniimpi, rikkaampi jnejne. Se on loputon suo. Voiko silloin koskaan olla tyytyväinen?  Välillä noi fiilikset hiipii mieleeni täällä Ausseissakin. Silloin muistutan itseäni, että usein se onni kuitenkin tulee pienistä asioista arjessa. Esimerkiksi kun saa nukahtaa rakkaansa kainaloon tai kun onnistut jalkapallo treeneissä. En usko, että kestävä onni tulee ulkoisista asioista.

Istuin bikineissä tukka hiekassa Byron Bayn rannalla. Pääsin juuri surffitunnilta. Fiilis oli mieletön. Katsoin mahtavia aaltoja ja kyyneleet tulivat silmiini. Tunsin merituulen kasvoillani ja tuntui, että aika pysähtyi. Siinä hetkessä tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan, vaikka joka paikkaa särki.  Mä todella uskalsin lähteä toiselle puolelle maailmaa yksin ja toteutin taas yhden suurimmista unelmistani. Olen vapaa, ei huolta huomisesta tai tulevasta. Hyväksyn tämän hetken tälläisenä kun se on. Avatkaa silmänne ja katsokaa ympärillenne. Asiat voivat olla itseasiassa aika sika hyvin. 🙂

Ihanaa viikonalukua sinne Suomeen <3

<3:Eve

(Visited 1 450 times, 1 visits today)
eveheikkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta